Ulkonäkörasismi

Pakina

Kun itse on vanha ja ruma, niin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että ulkonäöllä näyttää olevan väliä. Ikärasismia ei ole ainakaan meillä, toteaa tyytyväisenä 68-vuotias pakinoitsija.

Mutta ulkonäkö. Muistan kun hain Yleisradion avustajakurssille 1980-luvun alussa. Pääsin, ehkäpä juuri siksi, että hakemuksessani mainitsin sopivani radioon nimenomaan ulkonäköni puolesta.

En pääsisi enää, en ainakaan kaupalliselle puolelle. Ennen täytyi osata sanoa kaikki kirjaimet, nykyisin sillä ei ole väliä. Saa olla myös kimittäjä tai muuten ääneltään epämiellyttävä. Mutta täytyy olla kaunis tai ainakin kuvauksellinen.

Kun kaupalliset radiot mainostavat itseään lehdissä, ovat juontajat kauniita. Osa miehistä komeita. Ennen kiroilevat ja vee-sanaa käyttävät juontajat olivat järjestään käyneet Laajasalon kristillisen(!) kansanopiston radiolinjan. Nyt riittää kun seurustelee Hjalliksen pojan kanssa.

Ja kyllä, vaikka ette kysyisikään, niin minusta poika on vain poika.

Vanhemmat ihmiset saattavat muistaa ajan jolloin kirjailijakin sai olla ruma. Nyt naiskirjailijat ovat missiluokkaa, miehet kirkassilmäisiä, mieluusti luonnonkiharatukkaisia adoniksia.

Alle kolmekymppinen on usein jo luonnostaan viehättävä ja kaunis. Kun katsoo uusia naiskirjailijoita, niin taitaa mennä kuin vanhoissa kirjeenvaihtoilmoituksissa. Kuva olisi kiva yllätys.

Katsotaanko se kuva ensin, sitten vasta käsikirjoitus? On niin nätti, että kyllä tästä kirja hierotaan.

Mieskirjailijalla olisi hyvä yhäkin olla hoidettua päihdetaustaa, viina ei riitä, ja tatuointeja ja joku extreme-harrastus. Paljaskäsinyrkkeily on hyvä, mutta muukin reipastelu käy, kunhan se säästää ilmastoa.

Jos aiot saada kirjastasi arvostelun valtamediaan, niin älä ärsytä kasvisravintoloiden fillarikommunisteja. Sisäänlämpiävä, muita tuomitseva taistolaisuus on palannut, eri nimellä vain. Emma Karin hymy ei ole herttainen, vaikka hän ehkä itse niin luulee.

En malta olla kertomatta, käänteisen ikärasismin nimissä, millainen pelko minulla oli kun Marinin hallitus oli Saulin luona. Koulutettuja, aikuisia naisia, mutta setämiesten mielestä liian nuoria.

Niin se pelko. Etteivät vain heitä käsilaukkuja lattialle kasaan ja ala pogoomaan.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen