Suomalaista sähäkkyyttä

Pakina

Vaikka kaupan kassalta itsensä elämäntapaneuvojaksi (satasen tunti) kohottanut neuvookin
että täytyy tarttua hetkeen (carpe diem, se on googlannut), niin eipä se ole suomalaiselle ominaista toimintaa. Funtsaillaan, katellaan.

Tästä saatiin taas hyvä esimerkki kun joku taivaisiin tanssitettu oli tavannut jumalaisen miehen viitisen vuotta sitten. Nyt kuulutti miehen perään lehdessä. On niin suomalaista!

Ei ollut suinkaan ainutkertainen ”henkilökohtaista”-palstan ilmoitus. Mutta olihan mietintäaika poikkeuksellisen lyhyt, vain vuodesta 2014.

Enempi on nähty sellaista unohtumatonta kohtaamista, että 1964 on katsottu syvälle silmiin ja tanssittu valssi jossain jo vuosikymmeniä sitten puretulla tanssilavalla.

Ilmoittaja antaa itsestään varmat tuntomerkit, minulla oli ruskeat puolipohjakengät ja toivottavasti tuoksuin Eau de Colognelle. Sinulla oli pilkullinen hame ja tupeeraus. Olisi kiva tavata. Olisikohan?

Tämä on sellaista nuoruuden kaipuuta, harhaluuloa että taas oltaisiin nuoria. Voisin peräänkuuluttaa liftarityttöä, jonka kanssa torkuttiin olkapäät vastakkain Masan Volkkarin
takapenkillä, kun tultiin Kulttuuritalolta konsertista.

Tehän tiedätte, satunnainen kohtaaminen yössä, kuin kaksi valkeaa laivaa. Paljon sanomatta jäi ja missä olet ollut kaikki nämä vuodet ja syvä kaipuu ja ihmisen ikävä toisen luo.

Itse asiassa se tyttö ei varmaan ollut silloin yhtään kiinnostunut, kunhan sai kyydin. Ja olisiko nyt kiinnostunut, kun vanha ja lihava ukko etsisi.

Ei tosin etsi, koska oletan, että elämä on jotenkin kohdellut häntäkin. Voi olla kärttyisä mummo, joka vetää tupakkaa ja lipittää siideriä. On jättänyt itsensä kaikin tavoin hoitamatta ja hankkinut huonon maineen. Ehkä.

Toki voi olla ikäluokkansa kuningatarkin, mutta ei missään tapauksessa tyttö vuoden 1970 kuosissa.

Saamattomuus aikaan sai tuorettakin yhteydenottoa. Kun Nuorten Sävellahja oli voimissaan ja harvoja nuorille suunnattuja musiikkiohjelmia, niin sielläkin kuuluteltiin sitä ihanaa poitsua, joka lähti Lallintalolta sinisessä Datsunissa.

Tai gimmaa Lahest, sulla oli mokkatakki. Sun kaverin nimi oli Taru tai jotain.

Niin tuutteko lauantaina samaan paikkaan? Ei sitten oltu siinä paikassa saatu suuta auki? Eipä oltu, koska ollaan suomalaisittain sähäköitä.

Jari Nenonen Jari Nenonen on haminalainen kirjailija ja pakinoitsija. Hän on kirjoittanut Suomenmaahan vuodesta 1977. Nenosen motto on "Ei se niin vakavaa ole”.

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen