Suomalaisen maataloushistorian tila

Mielipide

Hannu Huvinen kirjoitti tämän lehden palstoilla suomalaisesta maatalouden historiasta ja sen asemasta maamme tutkimuskentässä.

Esityksessään hän keskittyi tuomaan esille merkittäviksi katsomiaan töitä. Niihin lukeutui myös akateemikko Eino Jutikkalan aloitteesta kirjoitettu ja vuosina 2003–2004 ilmestynyt kolmiosainen ”Suomen maatalouden historia”.

Hannu Huvinen toteaa kyseisestä teoksesta seuraavaa: ”Suomen maataloushistoria I-III kertoi maatalouden historian tilan, mutta ei esittänyt juuri uutta”.

Mitään perustelua väitteelle ei kirjoituksessa esitetä.

Olen yksi kirjasarjaan Suomen maatalouden historia kirjoittaneista ja rohkenen itsekeskisesti olla eri mieltä Huvisen kanssa.

Kyse on pellon määrästä, joka on keskeinen tekijä maataloudessa. Tarkempaa julkaistua tilastotietoa Suomen peltopinta-alasta on ollut kattavasti vasta 1800-luvun loppupuolen osalta. Arvo M. Soinisen loistavasta teoksessa ”Vanha maataloutemme” on tietoa Suomen eri osien peltoaloista 1700-luvun lopulta seuraavan vuosisadan jälkipuoliskolle.

Akateemikon pyynnöstä tein kyseiseen kirjasarjaan muutaman kuukauden työpanosta edellyttäneen arvion peltopinta-alan kehityksestä nykyisin Suomeksi mieltämällämme alueella ja sen eri maakunnissa ajanjaksolla 1500‑1700.

Yhtenäisiä ja samoilla periaatteilla laadittuja jatkuvia aikasarjoja Suomen peltopinta-alasta ei ole aikaisemmin ollut käytössä näin varhaisilta vuosilta. Yhdessä professori Jari Ojalan kanssa olen pintapuolisesti täydentänyt kyseistä aikasarjaa 1700-luvun osalta englanninkielisessä Suomen taloushistorian esityksessä ”The Road to Prosperity (2006)”.

Siksi näen, että Huvisen edellä lainatulle näkemykselle on perusteluja ainoastaan, jos pellon määrällä ei ole merkitystä maataloudelle.

Ilkka Nummela, taloushistorian professori emeritus, Jyväskylä