Maataloudellakin on historia

Mielipide

Maataloushistorialla on perinteikäs traditio.  Suomessa maatalous on nimenomaan pitäjän historioissa ollut tärkeää. Yksittäisten tilojen vaiheita voi seurata Jalmari Finnen Asutuksen yleisluettelosta. Yhteiskuntahistorian perusteos on akateemikko Eino Jutikkalan Talonpojan historia, josta on tehty kansanpainos Suomen talonpoika kautta aikojen. Arvo M. Soininen kirjoitti puolestaan teoksen Vanha maataloutemme.

Gösta Grotenfelt oli uranuurtaja erityisesti  primitiivisen maatalouden suhteen (Det primitiva jordbrukets metoder i Finland under den historiska tiden) toimien maanviljelysopin professorina. Benjamin Helander loi laajan  yleisesityksen metsänhoidosta. (Suomen metsätalouden historia, 1949) Uutta metsätalouden historiaa on kirjoittanut  Tapani  Tasanen teoksessa ” Läksi metsät ylenemähän” , jota on jatkanut.  Tärkeä  tutkimus  on  myös Markku Kuisman Metsäteollisuuden maa.

Seppo Simonen oli tuotteliain maataloushistorioitsija. Hänen väitöskirjansa nimi oli Lypsykarjanhoito valtainen tuotantojärjestelmä, ilmiö  jonka Teppo Vihola ajoitti. 

1990-luvulla koki maataloushistoria renessanssin. Opinnäytteitä tuli väitöskirjoina Matti Peltoselta (Talonpojat ja torpparit) ja Teppo Viholalta sekä muita tieteellisiä esityksiä.

Sen jälkeisen väitöskirja teki Petri Talvitie. Tutkimus koski isoajakoa. Hänen mukaansa Suomen maatalouden historia on liian paikallista lähentyen kansainvälistä maatalouden historiaa.  Samaa aihetta on  tutkinut Kirsi Siren, joka on Sarkamuseossa tutkijana

Yksittäisiä väitöskirjoja on ilmestynyt aina välillä kuten jo aikaisemmin väitöskirjan sääasioista tehnyt Reijo Solantie, jonka oppi-isä oli Jaakko Mukula. Unohtaa ei voi myöskään Silvo Hietasta, joka tutki asutushistoriaa ja oli Suomen maataloushistorian seuran ensimmäinen puheenjohtaja.

Suomen maataloushistoria I-III kertoi maatalouden historian tilan, mutta ei esittänyt juuri uutta. Sen jälkeen ilmestynyt Jari Niemelän Talonpoika toimessaan kertoo ammatin historian sujuvammin.  Silloin tällöin tulee uusia  yrittäjiä kuten nyt Hilja Solola hevosista, mutta rationaalista maataloutta ei ole juuri tutkittu historian kannalta. Keskustelua ei muutenkaan ole käyty  vaikka se mannermaalla on vilkasta. Oma traditio hylättiin liian helposti.

Kansatieteessä  Teppo Korhonen jaksoi pitää asian esillä, mutta niin kansatieteen kuin yhteiskuntahistorian opiskelijat ovat kaupunkilaisia, eikä maatalous puhuttele. Tuotteliaita ovat olleet historiassa myös Riitta Mäkinen ja Juha Kuisma 

Ongelma on, että maataloushistoria ei ole edes itsenäinen tieteenala toisin kuin Ruotsissa, jossa on oma maataloushistorian laitoskin.

Hannu Huvinen

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen