Suomalainen maanviljelijä – katoava luonnonvara?
Luonnonvarakeskuksen (LUKE) ennuste viime vuoden lopulla oli, että vuonna 2022 maatilojen keskimääräinen yrittäjätulo tulee jäämään 17 500 euroon maatilaa kohti.
Markkinaosuuksien kilvoittelussa maataloustuottaja on jäänyt ns. mopen osalle elintarvikeketjun tulon jakautuessa epätasaisesti eri toimijoiden välillä.
Jokainen varmasti tuntee ruisleipämallin, joka osoittaa viljelijän onnettoman neljän prosentin osuuden leivän hinnasta. Valitettavasti maatalousyrittäjän mahdollisuudet ovat varsin rajalliset, lähes olemattomat, päästä itse vaikuttamaan tilanteen korjaamiseen.
Maatalouden osalta tilanteen helpottamiseksi ollaan herkästi säätämässä uusia valtion tukipaketteja, missä rahoittaminen tulee veronmaksajan osaksi.
Kuten tiedämme, maatalouden ahdinkoa ovat viime aikoina lisänneet rajut kustannusten nousut. Investointitarpeet ja vuosia vaivannut tulevaisuuden näköalattomuus saa yhä useammat viljelijät tekemään ratkaisun tuotannosta luopumisesta.
Suomessa lopettaa noin 1000 maatilaa vuodessa, eli 2–3 tilaa päivässä. Peltojen viljelyyn on toistaiseksi löytynyt jatkajat myynnin tai vuokrauksen kautta, mutta navetan tai sikalan ovien sulkeutuessa ei niille oville enää avaajaa löydy.
Lisämaan hankintamahdollisuudet ovat monen viljelijän toiveissa ja usein edellytyksenä tilan kehittämiselle.
Huolta on kasvattanut se, onko markkinoille tulossa erilaiset säätiöt ja rahastot, kuten metsäkaupoissa jo on, sillä tämä kehitys nostaisi herkästi peltohehtaarien hinnan aktiiviviljelijöiden tavoittamattomiin.
Tällöin uhkana saattaa tätä kautta olla myös pidemmällä aikavälillä peltojemme joutuminen ulkomaiseen omistukseen. Lainsäädännössä, jolla turvataan peltomaiden pysyminen suomalaisomistuksessa, on korjattavaa.
Suomessa maatilat ovat perinteisesti olleet perheviljelmiä, joissa sukupolvien jatkumo on saattanut olla vuosisatoja katkeamaton.
Nyt yhä useammin ollaan tilanteessa, missä nuorempi polvi ei ole enää halukas tilanpitoa jatkamaan. Taloudellisesti kannattamaton byrokratian sanelema ala, joka kärsii arvostuksen puutteesta, ja on vielä jatkuvan kiistelyn aiheena, ei nuoria oikein houkuta.
Monesti vanhemmat myös kannustavat hakeutumaan eri alalle. Maataloustuotantoa jatketaan niin pitkään, kuin nykyisellä yrittäjällä työkykyä ja -halua riittää tai ikä tulee vastaan.
Välillä ollaan valitettavasti tilanteessa, missä pankki ja muut velkojat ratkaisevat asian jo aiemmin.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on tuonut suomalaisille todeksi sen, että meillä Suomessa on syytä pitää kiinni omasta elintarviketuotannostamme.
Elintarviketeollisuuden linjastojen louskuttaessa tyhjää ja kaupan hyllyjen ammottaessa tyhjyyttään, tulee kansalle varmuudella nälkä.
Onko tosiaan niin, että ruokaketjussa liikkuva raha on pakko jakaa uusiksi lainsäädännön keinoin, jotta kaikki ketjun välttämättömät osalliset kykenevät olemaan mukana?
Markkinatalouden kannalta tämä ei olisi järkevää, mutta mikäli tilanne ei ruokaketjussa korjaannu pikaisesti, on siihen tulevien päättäjien uskallettava tarttua.
Kysymys kuuluukin, olisiko syytä pitää kiinni myös omista viljelijöistämme?
Johanna Riski
maatalousyrittäjä
kansanedustajaehdokas (kesk.)
Salo
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/.