Satakunnan korkeakoulutuksen kehittäminen vaatii tahtoa ja sitoutumista

Mielipide

Satakunnan oma yliopisto on yhteinen tavoitteemme. Tämä edellyttää poliittista tahtoa ja uudistuksia yliopistojen rahoitukseen. Koulutuslaajennuksia tarvitsemme esimerkiksi tekniikan ja sosiaalityön aloille, mutta myös elintarvike- ja merenkulkualan koulutustarjonnan kehittämiselle on maakunnassa kasvava tarve. Näitä koulutuslaajennuksia pitää edistää määrätietoisesti ja ripeästi, jo nykyisten rakenteiden pohjalta yhteistyötä tiivistäen ja kehittäen.

Satakunnassa on laadukasta ammattikorkeakoulutoimintaa ja yliopistokeskus, joita on entisestään kehitettävä ja laajennettava. Yliopistokoulutuksen tulee olla Satakunnassa pysyvää. Peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen laadun varmistaminen on tärkeää, sillä tarvitsemme ammattiosaajia. Laadukas toisen asteen koulutus luo myös hyvät edellytykset jatko-opinnoille ja osaamisen päivittämiselle läpi työuran.  

Me satakuntalaiset olemme vuosi toisensa jälkeen joutuneet kantamaan huolta Porin yliopistokeskuksen, Rauman opettajankoulutuslaitoksen sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun Porin kampuksen kohtalosta.

Tämän hallituskauden aikana, keskustalaisen tiedeministerin johdolla tehdyt linjaukset yliopistokeskusten vahvistamisesta, Rauman Pikkunorssin saama rahoitus sekä Diakonia-ammattikorkeakoulun päätös kehittää Porin kampustaan ovat merkittäviä edunvalvonnallisia voittoja, määrätietoisen työn tuloksia. Haasteena on kuitenkin epävarmuus ja ennustettavan näkymän puute korkeakoulutoiminnassa.

Koulutus ja osaaminen ovat tie elinvoimaan. Osaaminen mahdollistaa yritystoiminnan kehittymisen ja kouluttautumismahdollisuudet vetävät puoleensa työn tekijöitä.

Satakunnan ammattikorkeakoulun saamat lisäaloituspaikat ja tutkintokaton nostaminen ovat konkreettisia Satakunnan elinvoimaa tukevia päätöksiä, jotka ovat vaatineet vahvaa poliittista ohjausta. Näistä kiitos kuuluu Annika Saarikolle ja Hanna Kososelle, joilla keskustalaisina tiedeministereinä oli edeltäjiään enemmän tahtoa ja rohkeutta panostaa myös kasvukeskusten ulkopuolisiin maakuntiin, kuten Satakuntaan.

Kiitos näistä kuuluu myös keskustan kansanedustajalle Eeva Kallille, jota on tinkimättömästi pitänyt Satakunnan puolia korkeakoulutuspaikkoja kohdennettaessa. 

Satakunnan Keskusta ajaa voimakkaasti yliopistotoiminnan vakiinnuttamista ja korkeakoulutuksen kehittämistä Satakunnassa.

On hienoa, että asiaa on pidetty esillä myös joidenkin muiden puolueiden edustajien toimesta. Erityiskiitokset tästä ansaitsevat Timo Aro ja Mikko Elo, jotka ovat ansiokkaasti korostaneet asian merkitystä maakunnan elinvoimalle ja tulevaisuudelle.  Satakuntalaisen korkeakoulutuksen kehittämiseen pitää sitoutua pitkäjänteisesti, yli puoluerajojen, myös tulevilla hallituskausilla. Tätä työtä on meidän kaikkien sitkeästi jatkettava!

Haastamme tähän työhön, osaamisen ja korkeakoulutuksen kehittämiseen, kaikki puolueet, maakunnan toimijat ja kaikki satakuntalaiset. Haastamme mukaan kuntien sivistyspalvelut ja koulutuksen kehittäjät kunnissa. Tehdään yhdessä Satakunnasta todellinen koulutusmaakunta!

Satakunnan Keskusta

Kirsi Hassinen, Eurajoki 

Pasi Koski, Merikarvia 

Aulikki Kuisma, Huittinen

Jari Lepistö, Karvia 

Leena Pellikka, Eura

Ei kommentteja

Voit kommentoida kirjauduttuasi palveluun. Tarvitset kirjautumiseen Suomenmaa-tunnuksen