Monipuolinen puoluejohto
On tärkeää, että keskusta nyt johtoa uusimallakin tekee pesäeroa vaikeisiin ja jopa kaoottisiin viime vuosiinsa. On löydettävä uudelleen tunnistettava aatteellinen ja poliittinen linja, jota seurataan johdonmukaisesti. Johdon tehtävänä on esittää, työstää ja toimeenpanna ohjelmia ja politiikkaa, josta keskusta voidaan tuntea.
Menestyneen keskustan puheenjohtajat olivat laaja-alaisia yleispoliitikkoja, joilla oli valintahetkellä jo kovaa ja koeteltua poliittista kokemusta. Todennäköisesti saamme nytkin tällaisen puheenjohtajan myös ministeritehtävässä kiitettävästi onnistuneesta Antti Kaikkosesta.
Varapuheenjohtajien joukosta tulisi löytyä asiaosaamista ja kokemusta. Olisi hyvä, että kukin puoluejohdon jäsen osaisi erittäin hyvin edes jonkin politiikan osa-alueen ja että he täydentäisivät toisiaan alueellisesti ja profiileiltaan.
Hyviä ehdokkaita on onneksi tarjolla. Pidän tervetulleena toimitusjohtaja Petri Roinisen ehdokkuutta, sillä hän toisi yritystoiminnan, talouspolitiikan ja asunto- ja yhdyskuntarakenneasioiden osaamista.
Olen henkilökohtaisesti häntä ”tentannut” ja vakuuttunut, että hän ymmärtää keskustapolitiikan kumminkin pohjimmiltaan olevan muuta kuin taloutta. Varteenotettava vaihtoehto.
Ossi Martikainen
puoluekokousedustaja, Lapinlahti
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/