Lukijalta: Pohteen Digitaalinen sotekeskus on hyvä palvelu
Haluan kehua Pohde-hyvinvointialueen Digitaalisen sotekeskuksen palvelua. Se palvelu on saatavissa joka päivä, myös viikonloppuisin. Omassa asiassani otin keskukseen yhteyttä sunnuntaina 4.5.2025 ja yllätyin, kun etälääkäriaika järjestyi jo muutaman päivän päähän eli 7.5.2025.
Tarvitsee vain kirjautua nettisivulla ja asioidaan sitten lääkärin kanssa videoyhteydellä. En tarvitse vastaanottoaikaa, että saman pöydän äärellä lääkärin kanssa oltaisiin. Olen käyttänyt Digitaalisen sotekeskuksen palvelua myös aiemmin, ja palvelu ollut nopeaa.
Sitä kovin usein valitetaan, että terveyskeskuksien palvelut ovat hitaita, lääkäriaikoja ei saa tai kuukausikaupalla joutuu odottamaan, puheluihin ei vastata ja niin edelleen. Pohde-alueen Digitaalinen sotekeskus on hyvä keksintö. Luulen, että monetkaan eivät tiedä siitä.
On tietysti siten, että pitää omata tekniset taidot, jotta pystyy netissä toimimaan tietokoneella. Kaikki eivät kykene käyttämään näitä etä- palveluita esimerkiksi terveystilanteensa takia, mutta palveluvalikoimassa nämä etäpalvelut on hyvä olla.
Mikäpä sen helpompaa kuin kotisohvalla asioida lääkärin kanssa, ei tarvitse lähteä minnekään lääkäriä tapaamaan. On monia asioita, jotka voidaan hoitaa etäyhteydellä, tietenkään kaikkea ei voi.
Uskoisin siten, että vaihtoehtoiset palvelut parantavat julkiseen terveydenhuoltoon pääsyä kohtuullisessa ajassa, kun on eri kanavia käytössä. Etäpalvelut ovat tulleet hyväksi vaihtoehdoksi. Pohde-alueen Digitaalinen sotekeskus palvelee niin kiireettömissä kuin myös kiireellisissä asioissa.
Kari Viholainen
Oulu
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/