Lukijalta: Onko ay-liikkeen uusi suunta laittaa näkymättömät voimat näkyvyyden edelle?
Ammattiliitto Pro valitsi uuden puheenjohtajansa, ja päätös herättää mielenkiintoisia kysymyksiä ay-liikkeen prioriteeteista. Valituksi tuli Niko Simola, kokenut työmarkkinatoimija ja julkisen sektorin edunvalvoja, mutta selkeästi vähemmän tunnettu nimi laajassa julkisessa keskustelussa.
Miksi Pro valitsi juuri hänet, vaikka ehdolla oli myös politiikan raskassarjalainen Antti Rinne ja Pron nykytilan tunteva Maria Mäkynen?
Valinnassa näkyy tarve perusasioihin keskittymiselle. Pron jäsenistö tuntui painottavan selkeästi substanssiosaamista ja edunvalvonnan ydintaitoja, kun taas poliittinen näkyvyys ja karisma jäivät taka-alalle.
Tämä on kiinnostava valinta aikana, jolloin ay-liikettä kritisoidaan näkymättömyydestä ja siitä, ettei se onnistu puhuttelemaan uusia sukupolvia. Oliko valinta tietoinen vetäytyminen politiikan suuresta pelilaudasta vai merkki siitä, että ay-liike haluaa palata juurilleen?
Antti Rinne olisi ollut luonnollinen valinta, jos liitto olisi kaivannut näkyvää johtajaa.
Hänellä on mittava kokemus sekä ay-kentältä että valtakunnan politiikasta. Hän olisi voinut käyttää vahvaa verkostoaan ja medianäkyvyyttään Pron profiilin nostamiseen.
Maria Mäkynen puolestaan olisi tuonut nuorekkaampaa otetta ja syvällistä tuntemusta Pron tämänhetkisestä toiminnasta.
Kumpikin olisi kyennyt antamaan liitolle uuden suunnan – mutta ilmeisesti se ei ollut jäsenistön prioriteetti.
Pro asetti panokset substanssiin. Simolan valinta heijastaa jäsenistön tahtoa keskittyä ay-toiminnan perimmäiseen tarkoitukseen: jäsenten oikeuksien ja työehtojen puolustamiseen.
Mutta samalla herää kysymys, onko liiton strategia kestävä pitkällä aikavälillä. Nyky-yhteiskunnassa, jossa järjestäytymisaste laskee ja ay-liikkeen merkitys kyseenalaistetaan, näkymättömyys voi olla suuri riski.
Onko näkyvyys puheenjohtajan velvollisuus? Tämä kysymys on ratkaiseva. Pro ei voi olla vain sisäiseen toimintaan keskittyvä organisaatio, jos se haluaa säilyä relevanttina.
Liittojen on paitsi edustettava jäseniään myös rakennettava yhteiskunnallista vaikuttavuutta, mikä vaatii kykyä johtaa julkista keskustelua. Onko Simolalla valmiudet tähän, vai jääkö hän tekniseksi johtajaksi, jonka työ jää ulkopuolisilta huomaamatta?
Ay-liikkeen tulevaisuus on veitsenterällä. Ammattiliitot eivät voi tyytyä siihen, että ne ovat vain oman jäsenistönsä edunvalvojia. Niiden on kyettävä luomaan laajempi merkitys muuttuvassa työelämässä.
Simolalla on nyt mahdollisuus näyttää, että hänen valintansa oli enemmän kuin turvallinen veto – ja että hän pystyy uudistamaan liittoa tavalla, joka vakuuttaa niin jäsenet kuin ulkopuolisetkin.
Ay-liikkeen kriisi on pohjimmiltaan identiteettikriisi. Nyt on aika nähdä, pystyykö Pro Simolan johdolla löytämään paikkansa uudessa ajassa, jossa vanhat toimintatavat eivät enää riitä. Näkymättömät voimat eivät auta, jos jäsenet eivät usko niihin.
Jenna Wahlstén
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/