Lukijalta: Maakuntaliittoja ei saa lakkauttaa
Suomessa on 18 maakuntaliittoa (maakuntaa), joiden tärkeimpiä tehtäviä ovat maakuntakaavan ja maakuntaohjelman laatiminen, EU:n rakenne ja aluekehitysrahoitusten välittäminen sekä kansallinen ja EU-tason edunvalvonta.
Ylintä päätäntävaltaa maakuntaliitossa käyttää maakuntavaltuusto. Yleensä valtuustossa on jokaisesta alueen kunnasta edustus. Kuntaorganisaation tavoin esitykset maakuntavaltuustolle tekee maakuntahallitus.
Kokemukseni mukaan maakuntaliiton luottamustehtävissä on vähemmän ristiriitoja kuin kunta- ja hyvinvointialueen päätöksenteossa, liittyen osittain erilaiseen rahoitukseen ja tehtävävastuisiin.
Hyvää ja säännöllistä yhteistä edunvalvonnallista työtä tehdään muun muassa Itä- ja Pohjois-Suomen seitsemän maakuntaliiton kesken. Maakuntien alueella asuu 1,3 miljoonaa ihmistä, ja ne kattavat yli 65 prosenttia Suomen pinta-alasta.
Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnilla on samankaltaisia haasteita työllisyyteen, väestöön ja rahoitukseen liittyen sekä vieressä 1 300 kilometriä itäistä rajaa Venäjän kanssa.
Ajoittain julkisessa keskustelussa on esitetty, että maakuntaliittojen toiminta yhdistettäisiin esimerkiksi hyvinvointialueisiin, joiden vastuulla ovat sosiaali-, terveys- ja pelastusalan tehtävät.
Maakuntaliiton ja hyvinvointialueen tehtävät ovat hyvin erilaisia, joten näen organisaatioiden yhdistämisessä enemmän haittoja kuin hyötyjä.
Asia on ajankohtainen, sillä eduskuntavaalien 2027 jälkeisessä hallitusohjelmassa linjataan alueellisesta ja valtakunnallisesta palvelutarjonnasta, organisaatioista, rahoituksesta ja mahdollisista lakimuutoksista.
Toivon, että neuvotteluissa maakuntien luottamushenkilöt puhuvat maakuntaliiton organisaation sekä tehtävien puolesta.
Jarno Strengell
Etelä-Savon maakuntavaltuuston puheenjohtaja (sd.)
Mikkeli
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/