EU käyttäytyy kuin lammaslauma
Yksi susi ohjaa ja terrorisoi lammaslaumaa mielin määrin. Lampaat ajattelevat vain omaa etuaan eivätkä käsitä, että yhteistyön avulla 27 lammasta pystyy nitistämään suden.
Aivan samoin sadan hengen mafia hallitsee sadantuhannen ihmisen kaupunkia – jos kaupunkilaiset eivät ymmärrä, että yhdessä he ovat vahvoja.
Euroopan unioni on 8 kertaa ja Nato on 24 kertaa suurempi talousmahti kuin Venäjä, mutta siitä huolimatta Venäjä ohjaa ja terrorisoi demokraattisia valtioita aivan mielensä mukaan.
Venäjä sotii demokratioita vastaan kaikkien elektronisen sodankäynnin keinojen avulla. Venäjä käyttää häikäilemättä hyödyksi sananvapautta ja avoimuutta lietsomalla sekasortoa ja lakkoja valheellisten nettiuutisten ja keskustelujen avulla. Tästä huolimatta EU ei varaudu pahimpaan, vaan käyttäytyy kuin lammaslauma.
Venäjän diktatuurin kehitys on ollut nähtävissä jo Vladimir Putinin valtaannoususta lähtien. Putin on toiminut diktaattorin käsikirjan mukaan jo 24 vuotta, mutta siitä huolimatta EU-päättäjät eivät ymmärtäneet pelin henkeä edes Krimin valloituksen 2014 jälkeen.
Toinen järkyttävä virhe on ollut arvokkaan teknologisen osaamisen siirtäminen Kiinaan. Nyt nämä huippupoliitikot ovat vihdoin myöntäneet virheensä, mutta tästä huolimatta heidän annetaan jatkaa näiden massiivisten virheiden sarjaa.
Ukrainan hyökkäyksen jälkeen Venäjä on käytännössä siirtynyt sotatalouteen, mutta EU maat tekevät edelleen vain kosmeettisia panostuksia omien puolustusvoimien kehitykseen. Tämä on aivan käsittämätöntä typeryyttä.
Historialliset faktat osoittavat, että tässä tilanteessa EU maiden tulisi vähintään kaksinkertaistaa panostuksensa asevoimien kehitykseen, koska diktaattorit uskovat vain voimaan. Diktaattorit eivät hyökkää, jos he ovat varmoja häviöstään.
Käytännössä oman aseteknologian kehitys ja valmistus parantaa myös työllisyyttä ja kiihdyttää elinkeinoelämän rattaita, jos työt tehdään EU-maissa.
EU-maissa kannetaan huolta tärkeistä asioista ja arvoista kuten ympäristöstä, tasa-arvosta, rasismin kitkemisestä, terveydenhuollosta ja taloudesta.
Ikävä kyllä ei ymmärretä, että näillä ei ole juuri mitään merkitystä Ukrainassa, jossa venäläiset sotilaat julmasti murhaavat, raiskaavat ja tuhoavat Ukrainan yhteiskuntaa.
Valtion velalla, ilmastonmuutoksella tai tasa-arvolla ei ole myöskään merkitystä siinä vaiheessa, kun Putin on näytösluonteisesti tuhonnut Helsingin taktisella ydinohjuksella tai romuttanut Suomen voimalaitokset.
EU loi korona-aikana 700 miljardin elpymispaketin, ja nyt kaavaillaan 1500 miljardin vuosibudjettia ilmastonmuutoksen torjuntaan. Sen sijaan Venäjän torjuntaan merkittäviä panostuksia on tosi vaikea löytää. Ukrainan tukemisessakin EU:n lammaslauma luottaa USA:n apuun.
EU-maissa lapsen usko on jalostettu huippuunsa. Perinteisesti on ajateltu, että jos meillä ei ole uskottavaa ydinpelotetta, emme uhkaa diktaattoreita ja olemme turvassa. Sen sijaan jokainen diktaattori on ymmärtänyt jo kauan sitten, että omien ydinaseiden avulla he voivat olla vallassa ikuisesti.
EU-valtioissa on uskottu, että USA:n ydinasepelote suojaa myös Euroopan demokraattisia valtioita, vaikka historian kirjoista löytyy lukematon määrä esimerkkejä, joissa diktaattorit ovat sopineet keskenään etupiireistään salaisilla sopimuksilla.
Käytännössä Euroopan demokraattisten valtioiden tärkein elinehto on oman uskottavan ydinasepelotteen luominen – ennen USA:n seuraavia presidentin vaaleja. Sen lisäksi tavoitteena tulee olla naiivista yksimielisyysvaatimuksesta luopuminen EU:n ja Naton päätöksenteossa.
Antti Roine
Ulvila
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/