Aikuiskoulutustuen leikkaaminen on lyhytnäköisen politiikan huippu
Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen romuttaa suomalaisen sivistyspolitiikan ja jatkuvan oppimisen ideologian. Suomessa tulee olemaan valtava työvoimapula tulevaisuudessa.
Aikuiskoulutustuki on ollut monella omaehtoinen keino vaihtaa ammattia esimerkiksi rakennemuutoksista kärsivillä aloilla. Lisäksi se tulee koskemaan monia pienituloisia sekä perheellisiä, kun enää ei voi yhdistää töitä sekä opiskelua yhtä jouhevasti.
Otetaan esimerkiksi lähihoitaja, joka haluaa kouluttautua sairaanhoitajaksi. Kun aikuiskoulutuksen tuki lakkaa tulee hänen jäädä pois töistä muutamaksi vuodeksi, jotta hän pystyy kouluttautumaan sairaanhoitajaksi.
Nykyisellä mallilla kouluttautuminen on onnistunut työn ohessa, jolloin oman talouden ylläpitäminen on ollut helpompaa. Tuen lopettamisen seurauksena tulee tehdä töitä pitkien koulupäivien ohella tai olla poissa työelämästä kokonaan.
Kuten tiedämme maassa on valtava pula hoitajista. Onko Suomella oikeasti varaa laittaa heitä koulun penkille useaksi vuodeksi kun vaihtoehtojakin on olemassa?
Haluammekin nostaa ilmoille kysymyksen: Onko järkevää jäädä odottamaan, kun taantuvat alat saavat aikaan työttömyyttä? Eikö olisi järkevämpää kehittää ihmisten osaamista kenties täysin uudella alalla hyvissä ajoin jo ennen mahdollista työttömyyttä?
Aikuiskoulutustuen leikkaaminen on todellakin lyhytnäköisen politiikan huippu.
Marjut Lehtonen
puheenjohtaja
Matti Heikkilä
varapuheenjohtaja
Joel Taskila
varapuheenjohtaja
Pohjois-Pohjanmaan Keskusta
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/.