Koiranomistajien susihuolet ratkaistu? – Hankkeesta hyviä kokemuksia
Ensimmäinen laajamittainen koirien susisuojaliivien kenttätesti toteutettiin Suomessa syksyllä ja talvella 2024–2025. Kaksisataa metsästäjää koirineen osallistui kokeiluun. Kokemukset olivat pääosin myönteisiä, SusiLIFE kertoo tiedotteessa.
Tiedotteen mukaan Ruotsissa teräspiikein varustetut metsästyskoirien suojaliivit on todettu tehokkaaksi keinoksi suojata koiria susien hyökkäyksiltä. SusiLIFE-hankkeen koordinoimassa kokeilussa testattiin Ruotsissa käytettyjä liivimalleja.
Testiin jaettiin kahta erilaista liivimallia, jotka sisälsivät viiltosuojamateriaalin lisäksi teräspiikkejä. Tavoitteena oli selvittää, soveltuvatko liivit Suomen olosuhteisiin ja metsästyskäytäntöihin.
– Kokeilun aikana yksi liiviä käyttänyt koira joutui suden hyökkäyksen kohteeksi, mutta selvisi erittäin lievin vammoin. Suurimmalle osalle koirista liivi istui hyvin ja niihin totuttiin nopeasti. Erityisesti liivin huomioväritys ja heijastimet koettiin tärkeiksi koiran näkyvyyden kannalta, tiedotteessa kerrotaan.
– Ehkä merkittävin liivistä saatu palaute liittyi sen tuomaan turvallisuuden tunteeseen susialueilla liikuttaessa. Testaajat pitivät suojaliiviä hyvänä keinona vähentää susivahinkojen riskiä, erikoissuunnittelija Mari Lyly Suomen riistakeskuksesta kertoo.
SusiLIFE on Luonnonvarakeskuksen, Suomen riistakeskuksen, Itä-Suomen poliisilaitoksen, Metsähallituksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin yhteinen hanke.