Tutkimus- ja aluerahoitus täydentävät toisiaan

Suomessa käydään vähän erimielistäkin keskustelua siitä, miten Suomen EU:sta saamat aluerahat pitäisi jakaa maan sisällä.

Puutun tässä tähän asiaan vain koko unionia koskevana asiana ja Suomen kokonaissaannon osalta.

EU:n budjetista käytetään ensi vuonna päättyvällä seitsemän vuoden ohjelmakaudella aluepolitiikkaan (rakenne-/koheesiopolitiikkaan) 350 miljardia euroa. Vuodessa siis noin 50 miljardia euroa.

Tuosta Suomi tulee saaneeksi vuodesta riippuen noin 170–200 miljoonaa euroa/vuosi, eli noin 1,3 miljardia euroa ohjelmakaudella.

Komission esityksessä vuodesta 2021 lähtien seuraaville seitsemälle vuodelle koko EU:n aluerahat pysyisivät liki ennallaan ilman brexitiä.

Suomi saisi pienen lisän, runsaat noin 15 miljoonaa euroa vuodessa, runsaat sata miljoonaa seitsemässä vuodessa.

Lisäsaannon suurin syy on keskeisenä jakokriteerinä käytetyn bkt:n heikko kehitys Suomessa taakse jääneiden muutaman laskentavuoden aikana.

Tässä vaiheessa Suomi puheenjohtajamaana ei pysty paljon muuttamaan aluerahoituksen perusteita. Jatkossa pitäisi.

Edellisen ohjelmakauden valmistelussa EU muutti näitä kriteereitä Suomen tappioksi. Harvan asutuksen painoarvo väheni jaossa.

Nyt koko Suomessa tukitaso on asukasta kohti keskimäärin vain vähän yli kymmenkunta prosenttia suurimpien saajamaiden, käytännössä itäisen Keski-Euroopan maiden, saamasta tuesta.

Länsi- ja Etelä-Suomessa tuki asukasta on reilusti alle 10 prosenttia eniten saavista. Pienin se on Uudellamaalla.

Pohjois- ja Itä-Suomessakin, missä tukitaso on moninkertainen muuhun Suomeen verrattuna, se on vain 1/3–1/4 eniten tukea saavien maiden tasosta.

Esimerkiksi harva asutus, muuttoliike, työttömyys/työllisyys, väestön ikääntyminen ja ilmastotekijät tulisi ottaa jatkossa maakohtaisten bkt-lukujen ohella nykyistä vahvemmin huomioon aluerahojen maakohtaisena jakoperusteena.

Aluerahojen ohella EU vaikuttaa alueelliseen kehitykseen myös maatalous- ja maaseuturahoituksen sekä tutkimus- ja tuotekehityksen (innovaatiorahoitus) ja vähän myös riskirahoituksen toimin.

Kahden viimeisen osalta ei noudateta minkäänlaista alueellista jakoa. Tutkimushankeen laatu ratkaisee eikä maakunta tai maa.

Suomi on menestynyt näiden rahojen saajana aika hyvin. Olemme saaneet parhaimpina vuosina noin kaksi prosenttia EU:n tutkimusrahoitusinstrumentin Horizontin varoista eli noin 160 miljoonaa euroa vuodessa.

Tutkimus- ja kehittämisrahojen suuntautuminen on Suomessa pääsääntöisesti toisin päin kuin EU:n aluerahojen.

60 prosenttia kohdentuu nimellisesti pääkaupunkiseudulle. Tästä rahasta pieni osa käytetään tutkimuskohteissa muualla maassa.

Tampere ja Oulu saavat liki väestöosuutensa verran. Turku, Jyväskylä ja Kuopio jonkin verran. Muualle Suomeen ei sanottavasti.

EU-komission ehdotus uudeksi tutkimus- ja kehittämisrahoitukseksi voi (brexitistä riippuen) nostaa tämän tämän Horizon-rahoituksen määrää ainakin 120 miljoonaan euroon tulevalla ohjelmakaudella. Tätäkin reippaampaa nousua lupaili ohjelmassaan komission uusi puheenjohtaja.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että pystyessään saamaan kaksi prosenttia koko EU:n tutkimusrahoituksesta Suomen saanto näistä rahoista voisi nousta reilusti yli kahden miljardin euron tulevalla ohjelmakaudella.

Keskustelussa aluerahoituksen alueellisesta suuntaamisesta on pidettävä mielessä myös tutkimusrahoitus ja sen suuntautuminen.

Alueellisen kehittämisen kannalta tutkimusrahoituksen merkitys voi olla paljon suurempi kuin EU:n aluerahoituksen.

Ja koko Suomelle on hyvä, että meillä on keskuksia, jotka pystyvät kilpailemaan tutkimusrahoituksesta EU:n muiden osaamiskeskittymien kanssa.