Saksa ja Suomi – hiili ja turve!
Suomessa kasvihuonekaasupäästöjen, siis hiilen, maakaasun, fossiilisen öljyn ja turpeen, päästöjen määrä on noin 53 miljoonaa hiilidioksiditonnia (C02-tonnia). Siitä kotimaisen turpeemme osuus oli viime vuonna alle 9 miljoonaa ja tänä vuonna arviolta 7 miljoonaa CO2-tonnia.
Saksassa samaan aikaan jo pelkästään kotimaisen hiilen ja ruskohiilen aiheuttamat päästöt olivat noin 220 miljoonaa CO2-tonnia. Siis noin kaksikymmentäkahdeksan kertaa suuremmat kuin turpeen käytön Suomessa.
Euroopan talouden ykkösmaa luopuu hiilestään hyväksi katsomassaan tahdissa. Tahti on jotakin aivan muuta, kuin mitä Suomi tekee turpeensa kanssa.
Suomessa turpeen nopeasta alasajosta tuli itseään ympäristötietoisena pitäville toteemi, johon nojaamalla saattoi olla niin ympäristötietoinen, että! Moni intoilija ei tullut ajatelleeksi, mitä tilalle, kun turpeen käyttö romahtaa: Venäjän turvetta vai ainespuuta?
Erityisesti lehdistön jatkuvat turvehyökkäykset tuottivat viime syksynä vihervasemmiston haluaman tuloksen ja turpeen vero kaksinkertaistettiin. Korotusta ei sidottu päästöoikeuden hintaan. Luotan siihen, että Siperian opetukset ovat nyt ulottuneet kehysriiheen saakka.
EU tukee turpeesta hallitusti luopumista niin sanotulla siirtymätuella (JTM/JTF). Suomen tuki voi olla yli 400 miljoonaa euroa. Useimmat sitä saavat maat tulevat vähentämään hiilen käyttöä vähintään 80 prosenttia seuraavan kymmenen tai viidentoista vuoden kulussa. Tukea saadakseen Suomen ei tarvitse ajaa turvetta huoltovarmuuden ja kasvualustatarpeiden rajoille kahdessa-kolmessa vuodessa.
Vaikka pidän EU:n päästökauppajärjestelmää lähtökohtaisesti hyvänä, tämä aika osoittaa, että se antaa pelureille sauman juuri nyt. Kun EU on päättänyt päästöjen vähentämisestä vuoteen 2030 mennessä 55 prosentilla, pelurit ovat nähneet tilaisuutensa koittaneen.
Päästäkseen tavoitteeseen, EU:n on pakko kiristää päästökaupparuuvia eli vähentää päästöoikeuksia. Tämä nostaa päästöoikeuden hintaa.
Niinpä spekulantit ovat rynnänneet markkinoille, ostaneet päästöoikeuksia, joita on saanut noin 30 euron hinnalla. Rynnistyksen seurauksena hinnat ovat jo nousseet yli 40 euron.
Kun vuoden, parin päästä sanotut ruuvinkiristykset on tehty, päästöoikeuksien hinnat ovat 50-60 euroa/CO2-tonni. Ja silloin spekulanttien kannattaa myydä 30-40 euron hinnalla ostamiaan niitä eniten tarvitseville. EU:n on kyettävä estämään jatkossa tällainen.
Hiilenkäyttäjä Saksa on toki tehnyt suuria positiivisiakin ratkaisuja päästöttömän energian edistämiseksi. Valtavilla tukirahoilla se käynnisti tuulivoiman rakentamisen.
680 miljardin euron tuki noin kahdenkymmenen vuoden aikana synnytti huikean kehittämistyön, tieteellisen ja teknologisen. Se romahdutti tuulivoiman rakentamisen kustannukset. Monissa maissa – muun muassa Saksassa ja Suomessa – uudet hankkeet eivät tarvitse enää lainkaan julkista tukea.
Nyt käydään kisaa siitä, pitäisikö koko EU:n olla mukana tukemassa merelle rakennettavaa kalliimpaa tuulivoimaa. En ole asiasta innostunut.