EU:n julistukset ovat menneet pieleen

Iso-Britannia on lähtenyt. Se etsii nyt omaa tietään. Brexitin kannattajat luottavat lujasti, että uusia muskeleita löytyy, kun ”Brysselin valjaat eivät ahdista”. Aika näyttää, miten käy.

Jotkut Isossa-Britanniassa haikailevat edelleen jotain sellaista mitä oli, kun Commonwealth oli voimissaan. Toisia brittejä on vaivannut se, että yhteisessä unionissa on yhteisiä pelisääntöjä, jotka ihan oikein ovat koskeneet myös heitä.

Brexitin kannattajat muistuttivat kampanjassaan, että maa maksaa enemmän jäsenmaksuja kuin se saa takaisin. Ikään kuin se olisi mahdollista, että kaikki, tai edes kaikki, saisivat enemmän kuin unionille maksavat.

Eroa EU:sta ajaneet jättivät kertomatta kymmenien miljardien suuruiseksi laskettavan hyödyn, minkä Iso-Britannia on saanut joka vuosi vapaiden ja rajattomien EU-markkinoiden ansiosta.

EU:lle Britannian lähtö on arvovaltatappio. Toki se merkitsee myös unionille taloudellisia menetyksiä. Se syö myös siivun EU:n sisäisestä ja ulkoisesta turvallisuudesta.

Jotenkin suhteet EU:n ja Ison-Britannian välillä on nyt kuitenkin rakennettava.

Helppoa siitä ei tule. Jos Britannia päästetään tullittomille ja esteettömille sisämarkkinoille, sen on toimittava samoilla pelisäännöillä omassa maassaan. Ei tukia, ei tinkimistä yhteisistä normeista tuoteturvallisuudessa tai ympäristöasioissa, ei protektionistisia verotukia, jotka EU:ssa ovat kiellettyjä.

Mutta ei brexit ole asia, josta EU voisi puhua syyttävään sävyyn oman ”puhtaan kaulansa kanssa”.

Jotain on mennyt vähän pieleen.

Jotain on mennyt vähän pieleen. 2000-luvun alussa EU julisti, että se tulee olemaan kilpailukykyisin talousalue ensin vuonna 2010 ja sitten vuonna 2020. Kaikki tiedämme, että mistään tuollaisesta ei ole tänään tietoakaan.

EU:n piti pystyä yhtenäistämään ja vahvistamaan oman arvoperustansa tukipilareita ja suvaitsemaan samalla monikulttuurisuutta unionia rikastavana asiana. Toisin on käynyt. Puola ja Unkari ovat esimerkkejä jopa demokratiakäsityksen erilaistumisesta.

Eikä kaikki tunnusta talouskurin merkitystä yhteisessä eurossa elämiselle.

Pohjimmiltaan unionia vaivaa perustavaa laatua oleva näkemysten erilaisuus siitä, mihin suuntaan unionia pitäisi viedä. EU:n viiden instituution johtajat esittivät muutama vuosi sitten erittäin pitkälle kohti liittovaltiota vievän suunnitelmansa. Finanssikriisin jälkeen nämä herrat katsoivat, että kriisit ehkäistäisiin jatkossa vain integraation syventämisellä.

Ne paperit on onneksi pantu piiloon, toivottavasti revitty jo nyt. Ihmiset eivät yksinkertaisesti halua sellaista unionia useissa jäsenmaissa. Kyseiset paperit ovat olleet herkästi syttyvää tavaraa populistien puheissa ja teoissa.

Nyt ollaan jälleen käynnistämässä perusteellinen EU:n uudistamistyö. Puuttumatta tässä siihen enempää, toivon, että unioni voisi ihan oikein keskittyä niihin vastuisiin, joita sillä jo nyt on toimivien sisämarkkinoiden takaajana, yhteisten turvallisuus- ja muuttoliikeuhkien torjujana eri jäsenmaiden erilaisuudet tunnustaen.

Tärkeää on, että tunnustetaan aito subsidiariteetti, se, että kaikki mikä voidaan hoitaa paremmin jäsenvaltiossa, hoidetaan siellä, eikä keskitetä tarpeetonta Brysseliin.

Nyt ollaan jälleen käynnistämässä perusteellinen EU:n uudistamistyö.

Muuten olen sitä mieltä, että hallituksen ”ilmastoriihessä” realismi olisi kovassa kurssissa:

1. Poistakaa nyt ihmeessä suurimmille teollisuusyrityksille fossiilisen kivihiilen, öljyn ja turpeen käytöstä myönnettävä veronpalautus!

2. Suosikaa muutoin ratkaisuja, joilla puun käyttöä vauhditetaan korvaamaan fossiilisia ja uusiutumattomia raaka-aineita.

3. Jos aiotte pysyä kannassanne ”Suomi hiilineutraaliksi vuoteen 2035 mennessä”, tehkää se aidoin päästöjen vähentämistoimin, ei niin, että tasapaino perustuisi entistä suurempaan EU:n määritelmän mukaiseen hiilinieluun!