Annetaan sen olla viimeinen kerta!

Uskon, että eduskunta lopulta tukee EU:n elvytyspakettia ja monivuotisia rahoituskehyksiä.

Ymmärrän erittäin hyvin sitä vaikeutta, mitä monet edustajat kokevat asiassa. Minä koin samoin Euroopan parlamentissa. Vastustin paketin avustusmuotoista tukea niin kauan kuin se oli mahdollista. Loppuäänestyksessä, jossa nämä asiat olivat samassa paketissa, tuin pitkin hampain pakettia. Niin toivon tapahtuvan myös Suomessa.

Ratkaisu on välttämätön paha, joka kuitenkin rikkoo monia pyhinä pidettyjä periaatteita ja muuttaa EU:n luonnetta merkittävästi. Saksa käänsi kelkkansa ja lähti pelastamaan euroa, joka on sille valtavan tärkeä. Samalla se imaisi meidät pohjoiset maat maksajiksi. Hinta meille on periaatteessa vielä kovempi, kuin nettomaksuosuutemme.

Tällä tiellä ei saa jatkaa. Toiveeni on, että myös Suomen hallitus tekee selväksi, ettei tulonsiirto- ja velkaunioni ole meidän tiemme. Vahvan viestin tarve on sitä suurempi ja kiireellisempi, mitä enemmän ja tarkemmin kuuntelemme monien EU-maiden johtajia ja komission edustajia.

Italian, Ranskan ja Espanjan johtajilla, Saksan valtiovarainministeri Olaf Sholtzilla ja monilla itäisen EU:n johtohenkilöillä on selvä linja: ”Elvytyspaketti on sitä, mitä EU tarvitsee jatkossakin”. Siis jatkossakin!

Tuollaisten puheiden hyväksymisen sijaan Suomen tulisi huolehtia siitä, että EU palaisi mahdollisimman nopeasti hallitun finanssipolitiikan tielle. Nyt eräiden suurimpien elvytysavustusten saajamaiden, kuten Italian, taloudet rikkovat kohta kolminkertaisesti Emu- kriteerejä. Jos sallimme joillekin maille tällaisen, siitä on ennen pitkää seurauksena taatusti iso lasku meille muille jäsenmaille.

Rinnan elvytyspaketin käsittelyn, EU on valmistelemassa uusia ilmastotoimia. Ja jälleen kerran unionin katse taitaa kohdistua Suomen metsiin.

Ennakkotiedot RED II:n päivityksestä, LULUCF:sta, taksonomiasta ja työn alla olevasta biodiversiteetistä kertovat, että Suomen metsät kelpaavat monille enemmän hiilinieluina kuin fossiilisten polttoaineiden ja uusiutumattomien raaka-aineiden korvaajana. 

Kun olemme selvä nettomaksaja sekä EU:ssa, EU:n monivuotisissa rahoituskehyksissä, elvytyspaketissa että ilmastotoimissa ylipäänsä, ei ole oikein ja kohtuullista, että EU rajoittaisi mahdollisuuksiamme hyödyntää uusiutuvia raaka-aineita, joilla korvataan uusiutumattomia ja fossiilisia raaka-aineita.

Päättäessään elvytyspaketista EU:n johtajat sopivat viime heinäkuussa myös viiden miljardin euron osoittamisesta yhteisistä varoista maille, joiden arvioidaan kärsivän eniten Brexitistä.

Ensin kaikki maksamme yhteisesti tuon summan EU:lle ja sitten rahaa jaetaan Brysselin kautta kaikille jäsenmaille. Suurimpia saajia ovat Irlanti, Ranska ja Hollanti. Muutama sata miljoonaa euroa kullekin. Kaikille EU-maille rahaa jaetaan jonkin verran, pienimmillään muutama miljoonaa euroa.

Ja eikö vain tässäkin asiassa ole syntynyt ankara mittelö suurien saajamaiden kesken. Saako joku maa muutaman miljoonan enemmän kuin toinen? Tässäkin sopimuksessa Suomi ”tietysti” maksaa enemmän kuin saa. Maksamme noin 100 ja saamme noin 20 miljoonaa euroa.