Sähköstä riittää puhetta
Toimin vuonna 2013 talousvaliokunnan puheenjohtajana. Käsittelimme Kataisen hallituksen esityksen sähkömarkkinalaiksi. Totesimme Arto Pirttilahden kanssa, että esitys johtaa siirtohintojen suureen nousuun. Niin on käynyt. Esimerkiksi Järvi-Suomen alueella siirron perusmaksu on 4–5-kertainen halvimpiin verrattuna.
Jätimme Pirttilahden kanssa esitykseen vastalauseen, jossa katsoimme, että maakaapelointiaika on liian lyhyt, että sitä tulisi jatkaa ja että käyttöön tulisi ottaa siirtomaksun tasausjärjestelmä. Esitimme, ettei Suomessa missään siirtohinnan maksimi saisi olla yli kaksi kertaa maan keskiarvon.
Ydinvoima nousi jälleen monien toivoksi eduskunnan äskeisessä välikysymyskeskustelussa. Minäkin olen tukenut ydinvoimaa vuosien ajan. Suurten, eli Olkiluoto III:n typpisten yksiköiden rakentamisen hinta on eri syistä noussut viime vuosina pilviin.
Maailman energiajärjestön IEA arvioi, että uutta ydinvoimaa ei pystytä rakentamaan alle 100 euron per megawattitunti. Tästä todistaa myös ainoan Euroopassa rakenteilla olevan brittiläisen Hinkley Point:in sähkön tukkuhinta. Sen arvioidaan olevan 140–150 euroa per megawattitunti.
Likipitäen sama on tilanne pienten modulaaristen SMR-reaktoreiden kohdalla. Koko läntisessä maailmassa tuotannossa ei ole ensimmäistäkään. Kanadan Ontarioon on valmistumassa koelaitos. Senkin tuottaman sähkön arvioidaan nousevan 100–150 euroon per megawattitunti.
Uuden ydinsähkön pohdinnassa kannattaisi muistaa, että hinnat tulisivat olemaan ainakin 2–4-kertaisia verrattuna meillä tällä hetkellä olevaan sähkön hintaan. Lämmöntuotanto on toinen tarina.
Kun kuuntelin välikysymyskeskustelua, monien edustajien puheista muodostui käsitys, että sähkö on meillä ”valtavan kallista”. Ainahan se kallista on varsinkin verojen kanssa. Mutta verottomana se on läntisen Euroopan halvinta ja reaalisesti halvempaa kuin vuosiin. On siis tehty oikeita ratkaisuja.
Nord Poolin mukaan Suomen hinta-alueen keskimääräinen veroton tukkuhinta oli viime vuonna 4,05 senttiä per kilowattitunti. Esimerkiksi Saksassa vastaava hinta oli yli kaksinkertainen. Kiinteähintaisilla sopimuksilla Suomessakin vuoden keskihinta nousee tuosta vähän. Verot ovat oma lukunsa.
Huoli siitä, että sähkön hinta voisi jatkossa nousta, on aiheellinen. Kun datakeskusten hyväksyttävyydestä ei ollut tietoa, uusiutuvan lisärakentaminen lähes loppui. Hinnan nousun vaaraa voidaan kuitenkin vähentää hallituksen esityksellä valtuuksiksi Fingridille säännöstellä kantaverkkoliityntöjä.
Se antaa etusijan tavanomaiselle kulutukselle ja datakeskuksille vain siinä määrin, minkä tarjonta mahdollistaa hinnan nousematta. Jokaisen operaattorin olisi lisäksi varmistettava, että käyttämänsä sähkö korvataan uudella kapasiteetillä. Myös sähkön varastoinnin erilaiset keinot lisääntyvät vauhdilla.
Keskustan ehdotuksetkin ovat hyviä. Suomeen sopii 25 uutta 100–200 megawatin datakeskusta, jos asia hoidetaan ympäristökestävästi ja tarvittavien sähkölinjojen maanomistajakorvaukset nostetaan oikealle tasolle.
Suomelle edullisin tapa vähentää päästöjä on päästökauppajärjestelmä (enkä puhu liikenteestä). Suomen pitää kantaa ilmastoasiassa tasavertainen vastuu muun EU:n rinnalla. Keskustan on seisottava järkivihreällä puolella. Sen ydintä ovat uusiutuvat raaka-aineet ja päästötön energia.