Lukijalta: Osaamisvajeet on tunnistettava ajoissa
Eduskunta käsittelee torstaina 5.11. tarkastusvaliokunnan mietintöä perusopetuksen oppimistuloksista, mahdollisuuksien tasa-arvosta ja rahoituksesta. Valiokunta esittää, että oppilaiden osaamisesta ja sen kehityksestä tulee jatkossa saada kattavaa, säännöllistä ja valtakunnallisesti vertailukelpoista tietoa.
Esitystä on syytä tarkastella erityisesti koulutuksen laadunvarmistuksen ja työelämän osaamistarpeiden näkökulmasta. Suomessa on yhteiset opetussuunnitelman perusteet, ja lähtökohtana pitää olla, että osaamistavoitteiden saavuttaminen voidaan varmistaa yhdenvertaisesti eri puolilla maata.
Peruskoulussa rakentuvat perustaidot luovat pohjan jatko-opinnoille ja työelämässä tarvittavalle osaamiselle. Osaamispuutteet on tunnistettava jo perusopetuksen ensimmäisillä vuosiluokilla, jotta niihin voidaan puuttua riittävän varhain.
Jos osaamispuutteita ei korjata ajoissa, ne siirtyvät koulutusasteelta toiselle ja voivat lopulta vaikeuttaa myös työelämään siirtymistä.
OECD:n kansainvälisen aikuisten taitotutkimuksen (PIAAC 2024) mukaan Suomessa on noin 310 000 työikäistä aikuista, joiden luku-, numero- ja ongelmanratkaisutaidot ovat heikot. Luku on merkittävä, vaikka suomalaisten keskimääräiset perustaidot ovat kansainvälisesti erinomaiset.
Kyseinen tutkimus ei ota kantaa, kuinka moni 310 000 henkilöstä voisi työllistyä lisäkoulutuksen tai muun tuen avulla. Tämä tutkimus nostaa kuitenkin esille tärkeän yhteiskunnallisen kysymyksen: kuinka paljon meillä on hyödyntämätöntä työvoimapotentiaalia siksi, ettei perustaitojen puutteita ole tunnistettu ja korjattu riittävän varhain.
Valtakunnallisia tasokokeita tulisi tarkastella ennen kaikkea koulutuksen laadunvarmistuksen näkökulmasta. Niiden avulla voitaisiin saada vertailukelpoista tietoa oppilaiden osaamisesta ja tunnistaa puutteet riittävän varhain.
Pelkkä mittaaminen ei kuitenkaan riitä, vaan havaittuihin osaamisvajeisiin on myös puututtava. Keskeistä on varmistaa, että oppilas saavuttaa jatko-opintojen edellyttämät perustaidot.
Keskuskauppakamarin osaajakyselyissä yritykset ovat toistuvasti nostaneet esiin huolensa ammatillisesta koulutuksesta valmistuneiden työelämävalmiuksista. Osaamisvajeiden korjaamista ei voida jättää seuraavan koulutusasteen tai lopulta työllisyyspalveluiden vastuulle.
Siksi tiedonkulkua tunnistetuista osaamispuutteista on vahvistettava koulutusasteiden välillä oppilaan oikeudet ja tietosuoja huomioiden.
Peruskoulun keskeinen tehtävä on tasata lasten lähtökohdista johtuvia eroja ja turvata jokaiselle yhdenvertaiset mahdollisuudet jatko-opintoihin ja työelämään. Tämä tavoite toteutuu vain, jos osaamispuutteet tunnistetaan ajoissa ja niiden korjaamisesta kannetaan vastuu jo peruskoulussa.
Mari Viirelä
Oulun kauppakamarin palvelusektorin johtaja