Maalaisjärjellä ajateltuna
Liisa Hyssälä ja Jouni Backman selvittivät Sitralle kansanvallan peruskorjausta. Uskon palauttamiseksi puolueisiin he esittävät muun muassa puoluejäsenmaksujen verovähennysoikeutta sekä vaaleihin pitkiä listoja, joissa puolueet valitsevat ehdokkaat ja heidän järjestyksensä.
Ratkaisu puolueiden uudistamiseen löytyisi siis veronmaksajien kukkarosta ja puolueiden sisäpiirin vallan lisäämisestä.
Maalaisjärjellä ajateltuna puolueiden on uusittava toimintatapansa täysin eikä se hoidu rahaa jakamalla.
Keskusteluissa on jo vilahtanut, että puolueen johtoelimet voisi valita suoralla jäsenäänestyksellä ja poliitikolta tulisi kieltää mahdollisuus olla sekä kansanedustaja, kunnanvaltuutettu että maakuntavaltuutettu. Rkp ja vihreät haluavat kieltää kansanedustajiensa ehdokkuuden maakuntavaaleissa.
Viime kuukausina on esitetty lukuisia uusia liikennehankkeita.
Helsingin ja Tallinnan tunnelin rakentamisesta kisaavat Suomen ja Viron sekä Helsingin ja Tallinnan yhteistyöliittymä sekä pelivelho Peter Vesterbackan hanke yhteistyössä pohjoismaisten vakuutusyhtiöiden sekä kiinalaisten sijoittajien kanssa.
Kustannusarvio on vaatimattomat 13–20 miljardia euroa, johon EU:lta ei ole luvassa rahaa. Samaan aikaan Helsingin ratapihan yli suunnitellaan 26 miljoonan euron pyöräsiltaa. Siitä vaan, jos nämä tehdään yksityisellä rahalla.
Samaan aikaan huonokuntoisten teiden määrä kasvaa koko maassa joka vuosi kiihtyvällä vauhdilla.
Maalaisjärjellä ajateltuna olisi paljon tarpeellisempaa hyväksyä parlamentaarisen työryhmän esitys, jossa tieverkkoamme kehitetään 12-vuotisen valtakunnallisen suunnitelman mukaisesti ja jossa tie- ja rataverkon korjausvelan vähentämiseen osoitetaan vähintään 300 miljoonan euron lisärahoitus.
Porkkana on aina keppiä parempi.
Maahanmuuttajia on pyritty kotouttamaan monin eri keinoin. On työvoimapalvelua, kulttuurin, kielen ja lukutaidon opetusta, liikunta- ja sukupuolikasvatusta sekä yleistä motivointia.
Vuonna 2016 oli kotoutumiskoulutuksen suorittaneista kolmen kuukauden jälkeen siirtynyt työmarkkinoille vain viitisen prosenttia. Tuon perusteella kotouttaminen nykykeinoilla ei ole onnistunut.
Maalaisjärjellä ajateltuna oppia voisi ottaa vaikkapa Tanskasta. Siellä hallitus aikoo antaa kunnalle runsaan 150 000 euron palkkion, jos 60 prosenttia maahanmuuttajista käy koulunsa loppuun ja peräti 2,25 miljoonaa euroa, jos osuus on 90 prosenttia. Jokaisesta työllistyneestä on luvassa lisää rahaa. Porkkana on aina keppiä parempi.
Eduskunnalle jätettiin pari viikkoa sitten kansalaisaloite kansanedustajien sopeutumiseläkkeiden lopettamiseksi.
Tällä hetkellä sopeutumiseläkettä nauttii 31 ex-kansanedustajaa. Heidän eläkkeillään ei ole maksimikestoa, ja sitä voi saada vuosikymmeniä aina 65-vuotiaaksi asti.
Maalaisjärjellä ajateltuna on hyvä, että eduskunnan puhemies Paula Risikko on luvannut muutoksia tähän kansalaisten epäoikeudenmukaiseksi kokemaan etuuteen. Onnea ja menestystä tehtävään.