Peräpohjolan keskusta vaatii jatkolupaa synnytyksille Länsi-Pohjan keskussairaalassa – "On vastuunkannon aika, ministeri Kiuru"
Peräpohjolan keskusta on huolissaan Länsi-Pohjan keskussairaalan synnytysosaston tulevaisuudessa.
Keskustapiiri huomauttaa syyskokouksensa kannanotossa, että Länsi-Pohjan keskussairaalan synnytysosaston toiminta on jälleen uhattuna kuluvan vuoden vaihteessa. Toiminta on ollut viime vaalikaudella taistellun poikkeusluvan varassa.
Nyt tilanne näyttää erittäin huolestuttavalta, sillä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ei ole vuoden lähestyessä loppua edelleenkään myöntänyt jatkolupaa synnytysosastolle toiminnan turvaamiseksi.
– Peräpohjolan keskustaväki odottaa ministerin allekirjoittavan synnytysosaston jatkoluvan pikaisesti. Synnytystoiminta on Länsi-Pohjan keskussairaalan toiminnan kannalta keskeinen osa ja on vastuutonta, että 60 000 asukkaan seutukunnalta viedään synnytysosasto kohtuuttoman matkan päähän.
Peräpohjolan keskustan mukaan korona-aika on osoittanut, että ihmiset ovat alkaneet kääntää ajatusta pois ruuhkakeskuksista ja suurista kaupungeista, jolloin vahvoille keskussairaaloille on tulevaisuudessakin tarvetta.
– Synnytysosaston ja Länsi-Pohjan keskussairaalan erikoissairaanhoidon tason turvaamisen puolesta huolen on ilmaissut yli 8000 alueen ihmistä, allekirjoittamalla adressin sairaalan toiminnan turvaamiseksi. Adressi tullaan luovuttamaan ministeri Kiurulle.
Peräpohjolan keskustapiiri esittää myös huolensa hallituksen kaavailemasta Länsi-Pohjan keskussairaalan erikoissairaanhoidon määräaikaistamisesta kymmeneen vuoteen.
– Peräpohjolan keskusta vaatii ministeri Kiurua käsittelemään ensi tilassa Länsi-Pohjan keskussairaalan synnytysosaston toiminnan jatkamisen ja vetoaa hallitukseen myös Länsi-Pohjan keskussairaalan pysyvyyden puolesta ilman esillä ollutta kymmenen vuoden erikoissairaanhoidon määräaikaa.
Keskustan Peräpohjolan piiri piti lauantaina syyskokouksensa hybridimallilla Pellossa. Kokouksessa olivat läsnä myös keskustan lappilaiset kansanedustajat, puolueen varapuheenjohtaja Markus Lohi sekä Katri Kulmuni ja etäyhteyden päässä Mikko Kärnä.
Piirin puheenjohtajana ja keskustan puoluehallituksen jäsenenä jatkaa Tanja Joona Ylitorniolta. Varapuheenjohtajana jatkaa Olli Rainio Torniosta ja toiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Tuula Eilittä Keminmaalta.

Kuvassa vasemmalta lukien toiminnanjohtaja Kai Puro. Pellon kunnallisjärjestön pj. Sari Jurva, piirin puheenjohtaja Tanja Joona, Pellon kunnanhallituksen puheenjohtaja Kaisu Laitamaa ja piirin varapuheenjohtaja Olli Rainio. Kuva: Juha Puro