Pehkusauna jäi ilman saunojia
– Jos joku ei ehdi nyt saunomaan, niin tervetuloa myöhemmin, tämä on tarkoitus säilyttää, sanoi parikkalalainen kuntavaaliehdokas Seppo Kettunen perjantaina kotipihallaan Parikkalan Särkisalmella.
Viime eduskuntavaalien alla Kettunen rakensi jääsaunan ja saunotti kotipihallaan vaalitapahtumassa kansanedustajaehdokkaita ja äänestäjiä.
Nyt kansaa oli jälleen kutsuttu vaalitapahtumaan ja saunomaan, tällä kertaa pehkusaunaan. Upeasta säästä huolimatta tilaisuus kärsi yleisökadosta.
– Joku heitti jääsaunaillassa, että rakenna seuraavaksi paaleista sauna, Kettunen kertoi taustoista. Enempää yllytystä hän ei tarvinnut.
Sami Saukkonen on kampanjoinut ahkerasti ja hän tuli myös Kettusten pihalla pidettyyn tilaisuuteen.
– Minulle on ollut yllätys, kuinka nihkeästi ehdokkaat ovat ylipäätään osallistuneet, mahdollisuuksia esilläoloon on tarjottu paljon, hän sanoi.
– Totta kai tulin katsomaan, mitä täällä tapahtuu.
Toissa syksynä Kettunen paalasi Parikkalan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Kari Pekosen pellolta pienpaaleja. Toista sataa paalia siirtyi neljänä auton peräkärrikuormana Kettusen varastoon.
Sauna on ollut valmiina pari kolme viikkoa, eikä se ole painunut kasaan.
– Jätin lasiruutuikkunalle sentin painumisvaran, mutta mitään ei ole tapahtunut.
Pienpaaleista saunan rakentaminen oli helppoa verrattuna painaviin jääkuutioihin, joiden sahaaminen oli aivan oma urakkansa. Pehkusaunan korkeus on seitsemän paalia.
– Otin talteen jääsaunan lankkulauteet ja kattostyroksit, eli sauna on samankokoinen neljän hengen sauna.
Paloturvallisuudesta on pidetty huolta, sillä kiukaan seinät on suojattu kaksikerrospelleillä ja luukun edessä on myös peltiä, jos lisätessä lentää kipinöitä. Ennen kiukaan lämmittämistä Kettunen suihkutti paaleja.
Paalisaunan pystyy lämmittämään noin 50 asteeseen. Ennakkoon Kettunen kuvitteli kokemuksen olevan miellyttävä, ”syksyisen viljapellon tuoksuinen.” Siihen ei ihan päästy, mutta saunojasta tuli kokemusta rikkaampi.