Keskustan Mattila: Toisen asteen lähikoulu olisi käänteentekevä uudistus

Koulu

Keskustan eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Hanna-Leena Mattila pitää keskustan esittämää toisen asteen lähikoulua käänteentekevänä esityksenä nuorten tukemisessa.

Mattila korostaa tiedotteessaan, että peruskoulun päättymisen jälkeinen aika on monelle nuorelle välivaihetta, jolloin tarvitaan aikaa tulevaisuuden suunnitelmien kypsyttelyyn.

Äidinkielen ja historian lehtorina pitkään toimineen Mattilan mukaan toisen asteen lähikoulu mahdollistaisi nuorille opiskelun lähellä kotia, kun ammattikouluissa opiskelevat voisivat suorittaa yleissivistävät opinnot lukiossa ja päinvastoin.

Mattilan mukaan toisen asteen lähikoulu mahdollistaisi myös osaltaan yläkoulun ja lukion säilymisen usealla paikkakunnalla ikäluokkien pienentyessä.

– Suomi muuttuu, mutta ei muutos saa tarkoittaa toivottomuutta isoon osaan maata. Tässä tilanteessa tarvitaan nimenomaan ratkaisuja, joilla turvataan tähän aikaan ja tulevaisuuteen sopien elämisen mahdollisuuksia kautta Suomen. Koulutus on siinä mitä tärkeintä.

Kokoomuksen suunnalta esitys toisen asteen lähikoulusta on tyrmätty täysin. Yksi näkyvimpiä kommentoijia on ollut kansanedustaja Sanni Grahn-Laasonen (kok.).

Mattilan mukaan kokoomuksen näkemykset kertovat puolueen ajattelusta paljonpuhuvasti.

Hän huomauttaa, että kokoomus puhuu usein mahdollisuuksien tasa-arvosta, mutta silti puolue tuntuu ajavan vain menestyjien ja parhaiten pärjäävien asiaa.

– Keskusta sen sijaan katsoo, että jokaisella nuorella on oikeus itsensä kehittämiseen ja aidosti tasa-arvoisiin koulutus- ja sivistysmahdollisuuksiin taustastaan riippumatta, Mattila summaa.

– Koko Suomen tasapuolinen kehittäminen ei ole Kokoomusta kiinnostanut ikinä. Kokoomus on päinvastoin tehnyt kaikkensa myös koulutuksen keskittämiseksi. Keskustan linja on, että eriasteista koulutusta on oltava saatavilla kautta Suomen, raahelaisedustaja päättää.