Keskustan Kettunen huolissaan susikannan nopeasta kasvusta Itä-Suomessa – “Ulkona liikkuminen koetaan vaaralliseksi“

Susipolitiikka

Keskustan kainuulainen kansanedustaja Tuomas Kettunen on erittäin huolissaan susikannan nopeasta kasvusta.

Kettunen nousi eduskuntaan marraskuun lopussa. Ennen sitä hän on valmistellut kansanedustaja Hannu Hoskosen (kesk.) kanssa kantelua susitilanteesta eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Kantelun aiheena on susikannan nopean kasvun aiheuttama välitön vaara ihmisille ja viranomaisten toiminta ihmisten turvallisuuden takaamiseksi.

Kantelussa todetaan Luonnonvarakeskuksen virallisen kanta-arvion herättävän suurta ihmetystä varsinkin Itä-Suomessa.

– Susihavaintoja tehdään päivittäin eri puolilla niin haja-asutusalueella kuin taajamissakin, Kettunen toteaa tiedotteessaan.

Havaintoja on hänen mukaansa Itä-Suomessa niin paljon, että paikallisten ihmisten on varauduttava joka päivä susien aiheuttamaan uhkaan.

– Ulkona liikkuminen koetaan vaaralliseksi ja maaseudun asukkaiden tärkeä harrastus, metsästäminen, on vähentynyt nopeasti. Liian moni metsästäjä on menettänyt metsästyskoiransa suden suuhun hyvistä varotoimista huolimatta, Kettunen toteaa.