Kärnä: Maataloudesta ja aluekehityksestä ei saa leikata

EU-budjetti

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä pitää EU:n budjettiesitystä kohtuuttomana. Kärnä kertoo tiedotteessaan että esitys olisi leikkaamassa koheesiovaroista noin 7 prosenttia ja maataloustuista noin 5 prosenttia.

– Tällaiset leikkaukset sattuvat Suomeen kaikista kipeimmin ja kansallisella tasolla vaikutukset mahdollisesti tuplaantuvat suhteessa unionin kokonaisuuteen. Komission budjettiesitys asettaa koko suomalaisen maatalouden sekä alueiden ja maaseudun kehittämisen vaakalaudalle.

Kärnä toteaa, että mikäli komission budjettiesitys toteutuu, on menetykset koheesiovaroissa ja maataloustuissa valmistauduttava kompensoimaan kansallisin varoin.

– Suomalainen maatalous on nyt niin hirvittävässä kriisissä, että leikkauksia ei yksinkertaisesti voida sallia. Samalla on välttämätöntä, että esimerkiksi kilpailu- ja kuluttajavirasto tarkastelee uudelleen Valiolle asettamansa velvoitteet sekä valmistautuu keventämään KiVi-myyntivelvoitetta edelleen.

Kärnän mukaan kaikista tärkeintä olisi pyrkiä estämään kaikkien sellaisten elintarvikkeiden tulo markkinoille, jotka eivät täytä Suomen omalle tuotannolleen asettamiaan kriteereitä.

– Ei ole mitään järkeä, että suomalainen tuotanto joutuu kilpailemaan hinnalla sellaisen tuotannon kanssa, jolle ei ole asetettu käytännössä mitään eettisiä ja ekologisia velvoitteita.