Heikkinen palauttaisi sote-keskustelun palveluihin
Keskustan kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen palauttaisi sote-keskustelun siihen, mikä on uudistuksen päällimmäinen tavoite eli palvelut.
– Hallitus sopi marraskuussa, että uudistus toteutetaan nykyisiin maakuntiin tukeutuen. Nyt on aika yhteistyössä hakea ratkaisut siihen, miten ihmisten sosiaali- ja terveyspalvelut voidaan tältä pohjalta turvata lähellä koko Suomessa. Siitä uudistuksessa on kyse, Heikkinen sanoo.
Heikkinen on myös eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja.
Heikkinen tähdentää, että kaikkien hallituspuolueiden on nyt pidettävä kiinni yhdessä sovitusta. Kyse on paitsi sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisesta myös päätöksenteon uskottavuudesta.
Heikkinen kannustaa maakuntia ja sairaanhoitopiirejä nyt etenemään uudistuksen toteuttamisessa määrätietoisesti. Etenkin maakunnissa yhteistyötä tarvitaan myös poliittisesti yli hallitus-oppositiorajan.
– On myönteistä, että monissa maakunnissa on jo edetty uudistamisessa ilman, että on jääty odottamaan lakien valmistumista. Tästä erinomaisia esimerkkejä ovat esimerkiksi Eksote Etelä-Karjalassa ja Siunsote Pohjois-Karjalassa.