Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret huolissaan poliittisen keskustelun tasosta: ”Ensimmäisenä päivänä kohutaan autoista, toisena päivänä lihasta“

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuoret otti syyskokouksessaan Ilmajoella kantaa viime kuukausien aikana ylikierroksilla käyneeseen poliittiseen keskusteluun.

– Ensimmäisenä päivänä kohutaan autoista, toisena päivänä lihasta. Ainoat asiat, jotka tätä keskustelua yhdistävät, ovat valtavat ylilyönnit ja ymmärtämättömyys suomalaisesta yhteiskunnasta, kannanotossa todetaan.

Vaikka ajatus Suomesta ilman autoja on kiehtova, tulisi nuorisojärjestön mielestä kaikkien muistaa, että meillä on pitkät välimatkat eikä julkinen liikenne maaseudulla kulje.

– Olisihan se ikävä lähteä ruokakauppaan maanantaiaamuna ja palata takaisin kotiin tiistaina. Tämä on tosielämää usealla paikkakunnalla Suomessa, jos omaa autoa ei ole käytössä.

Sama ongelma vaivaa Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten mukaan myös elintarvikekeskustelua.

– Kasvisvaihtoehtojen korostaminen ei ole huono asia, mutta ihmisten vapautta valita kotimaista laadukasta lihaa tai maitoa ei tulisi rajoittaa väärillä perusteilla.

– Kotimainen maatalous on jo valmiiksi niin kovassa puristuksessa, ettei sitä ole varaa horjuttaa väärillä faktoilla.  Toivomme maalaisjärkeä poliittiseen keskusteluun, järjestö päättää kannanottonsa.

Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten johdossa jatkaa seinäjokinen Karri Kallio.

Varapuheenjohtajaksi valittiin Justiina Kaleva Seinäjoelta, johtokuntaan Susanna Laitila Alavudelta, Niina Ojala Vaasasta, Viola Hautaluoma Jalasjärveltä ja Virve Salo Lapualta.

Syyskokoukseen tervehdyksensä toi myös Keskustanuorten uusi puheenjohtaja Hanna Markkanen.

Ennen kokousta pidettiin keskustelutilaisuus, jossa ajankohtaisia asioista kertomassa oli kansanedustaja Antti Kurvinen.

Tilaisuuden alussa pidettiin hiljainen hetki menehtyneen kansanedustaja Antti Rantakankaan muistolle.