Alatalo: Valokuitu- ja sähkökaapeloinnit vihdoin kuntoon

Maaseutu

Maaseudun laajakaistaverkkojen rakentamisessa kannattaa tehdä yhteistyötä muun infrarakentamisen kanssa. Siten säästettäisiin paljon aikaa ja rahaa, korostaa eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan varapuheenjohtaja Mikko Alatalo (kesk).

– Kun valokaapelit kaivettaisiin maahan samaan esimerkiksi sähkökaapeleiden kanssa, saavutettaisiin isoja säästöjä, Alatalo sanoo

Alatalo näkee yhteisrakentamisessa ratkaisun maaseudun päiviä kestäviin sähkö- ja puhelinkatkoksiin, joita myrskyistä ja lumesta on aiheutunut esimerkiksi Pirkanmaalla.

Tietoliikenneverkkojen rakentamisen kustannuksista jopa 80 prosenttia on kaivuukustannuksia.

– Yhteisellä rakentamisella kukin osapuoli voi lähes puolittaa oman hankkeensa kustannukset. Yhteisrakentaminen vähentää myös ympäristölle aiheutuvia kulku- ja liikennerajoitteita.

Langattoman verkon rakentaminen on ollut tähän asti edullisempaa ja siksi teleoperaattorit ovat sitä suosineet. Maan alla oleva valokuituverkko toimisi paljon luotettavammin vuodenaikojen ja säiden vaihtuessa kuin herkät mobiiliverkot, Alatalo huomauttaa.