Sote-uudistuksessa investoidaan sinne, mistä maksukykyä jo löytyy
Suomalaisen hyvinvointivaltion keskeinen periaate on ollut universalismi. Universaalin sosiaalipolitiikan keskeisimpinä piirteinä voidaan pitää muun muassa yhdenvertaisuutta, leimaavien erottelujen puuttumista ja kattavan palvelujärjestelmän suuntaamista koko väestölle.
Sosiaalipolitiikan emeritusprofessori Jorma Sipilän mukaan universaalit sosiaalietuudet sekä peruskoulu vievät noin 15 prosenttia valtion kaikista menoista.
Universaalit järjestelmät ovat vähentäneet ongelmia, alentaneet kustannuksia, karsineet byrokratiaa ja ylläpitäneet järjestelmän legitimiteettiä. 1980-luvulle asti suomalainen järjestelmä oli varsin kattava, laadultaan vähintään tyydyttävä ja se tarjosi niin tulonsiirrot kuin palvelut eurooppalaista keskitasoa edullisemmin.
Universalismi ei enää kelpaa poliittisten ratkaisujen pohjaksi. Hyvinvoinnin ja tasa-arvon tavoittelemisen sijaan on siirrytty kohti uusliberaalia politiikkaa, jossa korostetaan monitoimijuutta, tehokkuutta ja markkinaehtoisuutta.
Universalismi mielletään köyhien politiikaksi. Vähävaraisille välttämättömät tulonsiirrot, kuten lapsilisät tai kansaneläkkeet, eivät ole enää keskiluokalle tärkeitä.
Julkiset terveyspalvelut on helppo hylätä, mikäli oma tai työnantajan kukkaro mahdollistaa yksityisen palvelun käyttämisen. Universalismin kannatus heikkenee, kun sitä tarvinneet käyttäjät katoavat.
Universalismissa on kyse investoinneista.
Sosiaalipolitiikalle ominaista on lisätä ihmisten toimintakykyä siellä missä vajautta on eniten. Sote-uudistuksen maalisuoran häämöttäessä näyttää siltä, että nyt investoidaan sinne mistä jo valmiiksi löytyy maksukykyä, eikä sinne missä tarpeita olisi.
Kehityskulku johtaa kasvavaan eriarvoisuuteen väestöluokkien ja alueiden välillä.
Kokemus tasa-arvosta lisää luottamusta toisiin ihmisiin.
Luottamus edistää tutkimusten mukaan niin taloudellista kasvua ja tehokkuutta, sosiaalista integraatiota, yhteistyötä ja demokraattista vakautta. Luottamus kehittää jopa henkilökohtaisia ominaisuuksia, kuten hyvää terveyttä ja pitkäikäisyyttä.
Kun kokemus samassa veneessä olemisesta on vahva, uskaltavat yksilöt tehdä rohkeampia päätöksiä ja toimia myös moraalisesti oikein. Yhteenkuuluvuuden tunteen vahvistaminen on välttämätöntä, kun rajoittavasta nationalismista on tullut jälleen hyväksyttyä ja vihasta ja pelosta ammennetaan poliittista käyttövoimaa.
Universaaleille ratkaisuille olisi edelleen kysyntää.