Hankeralli pyörii, mutta syntyykö sillä tuloksia?

Kilpailukyky-yhteiskunta vaatii jatkuvaa kehittymistä niin organisaatioilta kuin kansalaisiltakin.

Kehittymisopin ajatus on, että vain nopeasti uudistuvat ja reagoivat yhteiskunnat voivat selvitä ja säilyttää kilpailukykynsä. Tämän nopean kehittämisen mahdollistavat erilaiset innovaatio- ja kehittämistyökalut kuten hankerahoitukset.

Kun Suomessa halutaan kehittää tai uudistaa julkisia palveluja, perustetaan hanke. Samankaltaisia toimintatapoja sovelletaan myös projekteissa ja kokeilussa. Ero käsitteiden välillä onkin häilyvä.

Euroopan unionin kehittämisrahastot tai kotimaista tekoa olevat rahoitukset, kuten sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamiseksi kehitetty Kaste, ja kymmenet muut hankerahoitukset ohjaavat yhteiskunnallista kehitystä ja julkisia palveluita haluttuun suuntaan.

Samalla julkishallinto on muotoutunut projektimaiseksi ja alueellinen kehittäminen on eriytynyt erilaisiin kehittämishankkeisiin.

Poikkeuksetta hankkeilla halutaan saada aikaan hyviä asioita, kuten nostaa huono-osaisten ääni kuuluviin tai tarjota parempia palveluja. Poikkeuksetta ne myös tuovat erilaisia toimijoita yhteen.

Kansalaisjärjestöjen, säätiöiden ja julkisen toimijoiden hankkeet tarjoavat paikkoja vuoropuhelulle. Joskus myös yrityksillä on intressiä mukana olla yhteisissä hankkeissa. Samalla niille avautuu mahdollisuus saada arvokasta tietoa ja ymmärrystä julkisen sektorin toiminnasta ja luoda kontakteja.

Suomeen on kehittynyt kokonaisten hanke- ja projektiosaajien reservi, joiden koko työura uhkaa muodostua pätkistä.

Hanketyöntekijät kertovat olevansa kyllästyneitä siihen, ettei työn tekemiseen ehdi keskittyä, kun jatkuvasti ollaan kehittämässä ja uudistamassa organisaatioita.

Samaan aikaan perustyötä tekevät ammattilaiset, esimerkiksi opettajat, sairaanhoitajat tai sosiaalityöntekijät kokevat, että he putoavat kelkasta. Hankkeissa kehitetyt uudet toimintatavat eivät juurru pysyviksi toimintatavoiksi.

Ristiriitaista on, että hankkeisiin löytyy aina rahaa mutta perustyöhön ei ole resursseja. Kukaan ei oikein tiedä, tuottaako hankeralli tuloksia vai olisiko rahoitus viisaammassa käytössä kun se ohjattaisiin pysyviin palveluihin ja virkoihin.

Hankehallinta on oire jälkidemokratiaan ajautuneesta valtiosta.

Katja Asikainen

Yhden siivun hankerahoituksista voisi osoittaa riippumattomaan tutkimukseen, jossa akateeminen yhteisö voisi tarkastella hankkeiden tuloksellisuutta sekä historiaa.

Jo nyt käytössä oleva valtioneuvoston selvitys- ja tutkimussuunnitelma olisi tämänkaltaisen tutkimuksen tekemiseen oiva työkalu.

Tulokset antaisivat poliitikoille selkänojaa tärkeimpään tehtäväänsä, demokraattiseen hallintaan.

Hankehallinta on oire jälkidemokratiaan ajautuneesta valtiosta, jossa kansalaisten luottamus poliitikkoihin on heikkoa ja asiantuntijat, kuten viranhaltijat, konsultit ja ajatuspajat käyttävät enemmän valtaa.

Tietoon perustuva päätöksenteko on hyvästä, mutta jälkidemokraattisessa yhteiskunnassa päätökset ovat kutistuneet pelkäksi hallinnoksi, joka perustelee ratkaisujaan välttämättömyydellä ja kieltää niiden perustumisen arvoihin ja valintoihin.