Tarvitsemme uusia talousinstituutioita
Kerrotaan, että kun entisaikainen höyryveturi lähti kiipeämään ylämäkeen, komensi veturinkuljettaja lämmittäjää sanoilla: ”Vääriä puita kattilaan!” Ohjeen järki oli siinä, että kun mutkaisia koivuja heitettiin tuleen, jäi puiden väliin ilmaa eli happi tehosti palamista ja veturin voima hetkellisesti kasvoi.
Suomen taloudellinen tilanne vaatii jotakuinkin samanlaista ratkaisukykyä. Ei suoria halkoja kasaan ladottuina, vaan ajattelua boxin ulkopuolelta.
Hallituksella ei näytä olevan uusia ideoita. On vain leikkauslinjan jatkaminen ja yritys puhua talous kasvuun. Risto Murto kokosi pääministerin pyynnöstä kasvutekijöitä pohtineen ei-poliittisen työryhmän, jossa oli viisaasti kyllä vain yksi kansantaloustieteilijä. Muut olivat väkeä, joka ei ollut paradigmojen vanki.
Tuloksena oli nelisenkymmentä huomiota tai ehdotusta, joista ei julkaisemisen jälkeen ole kuultu mitään. Murron työhön vedoten hallitus voi todeta, että tätähän on yritetty.
Hallituksen uusin ehdotus on velkajarru. Se tarkoittaisi, että jokainen uusi hallitus joutuisi käyttämään energiansa vähiten haitallisten leikkausten etsimiseen. Jatkuvat leikkaukset kuristavat taloutta, vaikka tarkoitus on hyvä. Velkajarru tappaa ennalta uudet avaukset ja jäykistää talouden rakenteen. USA:n ja Saksan kokemusten perusteella velkajarru ei toimi. Poliittiset puolueet kikkailevat sen sivuuttamiseksi tai sitten sovittuja rajoja siirrellään löysemmiksi.
EU on todennut, että jatkossa puolustusmenoja ei oteta lukuun laskettaessa velkasäännön toteutumista. Se on ihan oikein. Maan on oltava olemassa, jotta se voi vastata veloistaan.
Henkilökohtaisesti olen vakuuttunut, että leikkauskierrettä ei pidä jatkaa. Säästöt iskevät juuri niihin kansanosiin, jotka passivoituvat lisää. Oikeistolainen raippa ei luo työtä. Syrjäytyminen aiheuttaa kurjuutta ja uusia kustannuksia. Polarisaatio syvenee. Eivätkä leikkaukset kuitenkaan riitä: valtion lainojen korko pysyy korkeana, koska kuka tahansa rahoittaja näkee, että Suomi elää yli varojensa eikä sen kustannuskilpailukyky riitä. Suomi on vahva niillä aloilla, jossa se on teknologiajohtaja.
Jos keskusta aikoo olla seuraavassa hallituksessa, sen pitäisi panostaa aivoriihien kautta laadullisesti uuden kasvun, institutionaalisesti uudistuvan talousrakenteen ideoihin. Reippaan kasvun kautta velkasuhdekin tulee vähitellen hallintaan ja korkorasitus pienenee.
Esimerkistä käy itsenäistyneen Viron taloushistoria. Maa teki rohkeita uusia ratkaisuja, jotta uinuvat resurssit aktivoituivat. Nyt en tarkoita, että Suomessa pitäisi tavoitella samoja ratkaisuja kuin Virossa 1990-luvulla. Meillä ikärakenne, huoltosuhde, kulttuurinen ja psykologinen tilanne on toinen.
Taloushistoria on instituutioiden kehittymisen historiaa, kuten nobelisti Douglass C North on monissa tutkimuksissaan osoittanut. Ehdottaisin Northin ajatuksiin perehtymistä. Pelkkä markkinamekanismi ei riitä. Tulokset ovat tehokkaita ja kasvua luovia vasta, kun instituutiot ovat oikeita ja sopiviksi viritettyjä. Pitäisi siis löytää uusia instituutioita. Mitä tarkoitan, millaisia instituutioita?
Jotta ajatus etenisi, esittelen muutamia tuttuja instituutiota, joilla on ollut suuri merkitys. Yksi on 1900-luvun alussa luotu asunto-osakeyhtiön käsite.
Ihmiset voivat asua kerrostalossa omissa huoneistossaan, hallita sitä yhdessä osuuksien suhteessa ja sivuuttaa kokonaan anglosaksisten maiden kapitalistisen house lordin siivun. Toinen esimerkki on osuustoiminta. Sen edut kaikki tietävät. Kolmas on alkutuotevähennys, jota Urho Kekkonen ehdotti Veikko Ihamuotilalle 1970-luvun alussa. Ihamuotila kiitti, vei systeemin käyttöön ja maatalous voi seuraavat kymmenkunta vuotta suhteellisen hyvin.
Seuraavaksi koetan esimerkinomaisesti viheltää alkua eräille tarvittaville instituutioille.
Kaikki ovat oivaltaneet, että tarvitsemme vuosittain arviolta 14 000 työperäistä maahanmuuttajaa.
Sovellettavasta pisteytysjärjestelmästä taitaa olla poliittinen yksimielisyys. Ajatuksen jatkoksi on luotava oikeudellinen kansalaisuuskategoria, joka tekee heistä tietyssä ajassa suomalaisia. Kansalaisuuden saaminen huipentuu kansalaisuuskokeen kautta juhlavaan rituaaliin. Näin uusi suomalainen kokee kansalaisuuden saamisen elämänsä yhdeksi huippuhetkeksi ja ymmärtää sitoutuvansa osaksi suomalaista yhteiskuntasopimusta.
Työtä pitäisi voida myydä ja ostaa kaiken kokoisina tuntimäärinä niin ettei henkilötyövuosi/kokopäiväinen työpaikka olisi lainsäädännön oletusarvo. Islannissa ihmiset voivat tehdä 12-tuntisia työpäiviä, eikä se ole riistoa.
Pitäisi keksiä kannustava verojärjestely, eräänlainen pysyvä mikroyrittäjävähennys (vrt. alkutuotevähennys), joka tekee yrittäjäksi ryhtymisen helpoksi.
Pitäisi luoda malli, jolla eläkeläinen voi työskennellä muutaman päivän viikossa 75-vuotiaaksi asti. Tällaisen työtulon pitäisi kartuttaa jollakin prosenttimäärällä myös eläkettä.
Kotitalousvähennyksen pienentämisen sijasta pitäisi luoda tähän vähennykseen osa, joka kannustaa kotitaloudet investoimaan aurinkopaneeleihin.
Pitäisi luoda maakunnallisten sijoitusrahastojen verkko niin, että halutessaan kuka tahansa voi sijoittaa maakunnassa toimiviin, halukkaiksi listautuneisiin ja tutkittuihin yrityksiin.
Pitäisi luoda valituille kasvualoille budjetin ulkopuolisia kehitysrahastoja, jotka opiskelisivat toimialansa ekspertiisin ja pyörittäisivät vakaata riskisijoituksen ja takaisinmaksun tilaa. Kun väitetään, että ”kaikille hyville ideoille on rahaa” ei oteta huomioon että rahoittajan asiantuntemus harvoin on syvällistä. Se on enneminkin vallitsevan muodin ja ennakkoluulojen seuraamista. Esimerkkinä biotalousrahasto.
Viimeisenä ajatus palkkarakenteesta. Kaikissa palkoissa pitäisi olla kiinteä osa (esimerkiksi 90 %) sekä muuttuva osa (esim. 10 %). Palkan muuttuva osa heijastelisi taloustilannetta niin että huonossa tilanteessa talous joustaisi sen kautta eikä työttömyyden kautta.
Menettely edellyttää objektiivista ja täysin luotettavaa tapaa määritellä kustannuskilpailukyky suhteessa muihin maihin. Kyky näihin vertailuihin on olemassa.
Uskon, että keskustalaisen kasvun eväät ovat uuden institutionaalisen talousnäkemyksen puolella.