Juha Kuisma:

Poliittinen metsä

Blogi

Luonnonvarakeskuksen (Luke) uusimpien tietojen mukaan Suomen metsät kasvavat 107 miljoonaa kuutiometriä vuodessa.

Tästä kasvusta talousmetsien osuus on 85 miljoonaa kuutiometriä. Suurimman ilmastopoliittisesti kestävän käytön salliva määrä on 80–81 miljoonaa kuutiometriä.

Kun nyt metsien talouskäyttö on nykyisin 72–73 miljoonan kuutiometrin tasolla, mahtuisi Suomeen näillä luvuilla esimerkiksi kaksi Äänekosken biotuotetehtaan suuruista uutta yksikköä.

Epäilen, että moni luulee tuollaisen metsien käytön lisäyksen tarkoittavan, että metsätalous olisi jotenkin nykyistä rajumpaa: että tuo lisäys otettaisiin metsistä irti esimerkiksi biodiversiteetin kustannuksella.

Näinhän ei ole. Oikaistakoon harhakuva. Metsät kasvavat tulevaisuudessa nykyistä paremmin nimenomaan ilmastonmuutoksen takia.

Totta kai metsien rakenteessa vaikuttaa varhempi metsänhoidon historia. Järeytyvät puut kasvavat seuraavat 40 vuotta vauhdilla ja muodostavat hyvän hiilinielun.

Mutta tuo 8 miljoonan kuutiometrin lisäys tulisi siis samalta määrää talousmetsähehtaareita ja nykyisen metsäpoliittisen lainsäädännön puitteissa.

Ja muistammeko samaan aikaan, että talousmetsien kasvunlisäyksestä tuo loppuosa 4–5 miljoonaa kuutiometriä tarkoittaa sekä hiilen sidontaa että metsien biodiversiteetin lisäystä.

No, entä se hiilen sidonta?

Kun metsien hiilivarasto on nyt 29,5 miljoonaa CO2 ekvivalenttitonnia, olisi se edellä kuvatun vaihtoehdon mukaisesti  laskettuna vuonna 2050 kaksinkertainen: tarkasti ilmaisten 58,8 miljoonaa tonnia.

Ei lainkaan huonompi tulos.

Ohimennen sanoen: metsistä puhuttaessa nielut ja varastot menevät helposti sekaisin. Metsien hiilivarasto kasvaa, kun kasvu on pysyvästi hakkuita suurempaa.

Nielu puolestaan tarkoittaa, että varaston kasvu nopeutuu. Toisin sanoen metsien ikärakenne ”viritetään” sellaiseen tilaan, että riittävän moni yksittäinen puu on kasvukäyränsä jyrkässä vaiheessa.

Kysymys tavoiteltavan hiilinielun suuruudesta on yhteiskunnallinen eli poliittinen valinta.

Ei ole kovin yksinkertaista määritellä, mikä olisi Suomelle sopiva hiilinielujen taso.

Vastaus on nimittäin multioptimaalinen: siihen vaikuttaa sekä kykymme luopua fossiilisista polttoaineista, kansantalouden tarvitsemien vientitulojen taso että tavoiteltu biodiversiteetin taso.

Se joka vaatii nopeasti suurinta määrää hiilinieluja, on väärässä. Hän ei ymmärrä kysymyksen moniulotteisuutta.

Vastaukseen vaikuttaa myös se, mikä on metsien ikäluokkarakenne. Mutta se on eri juttu. Luken malli lähtee olemassa olevista metsistä ja niiden rakenteesta.

Petteri Taalas huomautti  äskettäin aivan oikein, ettei ilmastonmuutosta ratkaista hiilinieluja lisäämällä. Olennaista on luopua fossiilisista polttoaineista, muistutti Taalas.

Nieluilla ostetaan vain aikaa sille, että fossiilista luopuminen voidaan jakaa useammille vuosille.

Ja fossiilisista voidaan luopua sitä mukaa kun saamme korvaavia biotuotteita. Esimerkiksi sellaisia, joita kaksi uutta biotuotetehdasta tulee tekemään.

Toisin kuin kilpailijat väittävät, keskustan metsiä koskeva ilmastopoliittinen kanta perustuu tutkittuun tietoon.

Kirjoittaja on lempääläinen tietokirjailija

Juha Kuisma