Keskustan aluepoliittinen saamattomuus
Muuan keskustan poliittisista erityistuntomerkeistä on aluetaju, aluepolitiikka, vastuu koko maasta. Ei siis pelkästään vastuu syrjäseuduista, ei vastuu Lapista ja Itä-Suomesta, ei vastuu kehäkolmosen ulkopuolisesta Suomesta. Vaan vastuu koko Suomesta Helsinkiä myöten.
Jotta tälle vastuupuheelle olisi katetta, tulisi puolueen muita paremmin ja erityisen hyvin ymmärtää alueiden erilaisuus, niiden väliset jännitteet sekä aluekehityksen koko monimutkainen kuva.
On sanottu lennokkaasti, että asumisen Suomessa mahdollistaa Golf-virta ja keskustapuolue. Lause tarkoittaa koko maata ja asumisen ja elämän mahdollisuutta kautta Suomen. Se ei tarkoita pakkoasumista: eräänlaista kansalaisten sitomista turpeeseen ”koko maan laitoja myöten”. Se mitä keskusta haluaa, on että kotipaikka miettivä voi aidosti valita, missä asuu.
Miten keskusta on tässä onnistunut? Historia on kyllä kunniakas: koko maan kehitystä edistävä valtionyhtiöpolitiikka, yliopistojen ja korkeakoulujen hajasijoitus, puunhinnan nollarajan purkanut metsäteollisuus, sataa prosenttia lähestyvä sähköistysaste. Mutta, mutta.
Perinteisen 1970-luvun aluepolitiikan keinot eivät enää ole käytettävissä. Polttoaineella ei enää ole tasahintaa, kuljetustukia ei ole tai niillä ei ole merkitystä, yritysten riskirahoitus ei tunne entisaikaisia aluerajoja.
EU on kyllä tuonut maatalouden puolelle uudenlaiset aluejaot sekä alueellisia kehityseroja tasaavat ohjelmat. Mutta tätä EU:n ns. koherenssipolitiikkaa ei kansan keskuudessa tiedosteta politiikaksi.
Viimeisen kymmenen vuoden ajalta mieleen tulee muutama kunniakas suoritus. Niitä ovat Johannes Hirvaskosken johdolla toimineen Keskustan aluemaantieteellisen työryhmän raportti (2015); kuntaministereinä kokeneiden Hannes Mannisen ja Tapani Töllin Kaks-pamfletti Helsinki versus muu Suomi: vastakkainasettelusta yhteisymmärrykseen (2019) sekä elinkeinoministerin toimeksiannosta työskennelleen selvityshenkilö Tytti Määtän raportti Suunta paikkariippumattomaan työhön ja entistä parempaan alueelliseen läsnäoloon (2020). Myös maakuntajohtaja Pentti Mäkisen useat aluepoliittiset puheenvuorot kannattaa noteerata.
Monelle Norjan aluepoliittiset ratkaisut käyvät esikuvista. Norjassa sikäläinen työväenpuolue omaa aluepoliittisen särmän, valtio on velaton ja valtiolliset öljyrahastot takaavat valtionbudjetille suurehkon liikkuma-alan.
Aluepolitiikkaan on Norjassa halua ja varaa paremmin kuin missään muussa maassa. Suomella ei näemmä ole tahtoa eikä varaa. Tästä saatiin todiste, kun keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko valtionvarainministerinä yritti tuoda aluepoliittiseen keinovalikoimaan ajatuksen Itä-Suomen erityistalousalueesta.
Keskusta on ollut aluepolitiikassa hämmästyttävän ponneton siihen nähden, miten syvällä puolueen identiteetissä on mainittu vastuu koko Suomesta.
Missä puolueen elimessä valmistellaan aluepoliittisia aloitteita? Onko joku kansanedustajista hankkinut aiheesta osaamista, joka takaisi aseman usein haastateltuna asiantuntijana? Mikä on keskustan käsitys uuden aluepolitiikan keinoista? Riittääkö aluepolitiikaksi taistelu alemmanasteisen tieverkon kymmenistä miljoonista? Ja aluepolitiikkaan kuuluu kysymys: mikä on keskustan Helsinki-politiikka?
En ole ymmärtänyt, miksi keskusta ei vaadi koko maan kattavaa kuituverkkoa. En ole ymmärtänyt, miksi keskusta ei voimalla ja tahdolla aja biokaasua liikennepolttoaineeksi. En ole ymmärtänyt, miksi asfaltoimattomien teiden hoitoa ei voi antaa paikallisten urakoitsijoiden hoitoon. En ole ymmärtänyt, miksei MAL-sopimuksiin liitetä uusiutuvan energian elementtiä.
Tavalliselle pulliaiselle autoilu on sekä aluepolitiikan käytäntö että teoria.
Keskustan pitäisi selkeästi ja joka paikassa sanoa, että liikenne on yhteiskunnan peruselementti. Autoilu itsessään ei ole ongelma. Fossiilinen käyttövoima se ongelma on. Käyttövoiman kun saamme muutettua uusiutuvaksi, on moni aluepoliittinen häiriö korjattu. Autoilu nimittäin mahdollistaa asumisen, jakaa verotulot ja ilmaisee tavaroiden ja palvelujen kysynnät. Autoilun kysymykset ovat aluepolitiikan tärkeintä ydintä.
Varmuuden vuoksi sanon, että tämä on eri asia kuin vaatimus bensan ja dieselin hintojen alentamisesta. Vaatimus, joka asiaan liittyy, koskee siis biokaasun tuotannon ja jakelun ensisijaista kehittämistä.