Taktisesta äänestämisestä
Toistaiseksi yli puolet suomalaisista haluaa äänestää jotakuta muuta kuin kahta gallup-kärjessä olevaa presidenttiehdokasta. Heillä on kantaansa hyvät syyt. Seitsemän prosenttia äänestävistä ei ole vieläkään ratkaissut, ketä äänestää.
Miten tämän kansan enemmistön (55 % + 7 % = 62 %) kannattaisi tässä tilanteessa järkeillä?
Ensimmäinen ajatus olisi: älä hätäile. Älä äänestä vielä. Katso tilannetta tarkemmin, ehkä jopa varsinaiseen äänestyspäivään asti. Älä altistu psykovaikuttamiselle, vaan tutki kunkin ehdokkaan uraa, sitä mitä he ovat oikeasti tehneet.
Piirrä vaikka kuvio siitä, mitä kukin ehdokas on tehnyt vuosien mittaan. Jos ehdit, katso vaikka Areenasta perä jälkeen muutamat YLEn presidenttiehdokastentit.
Presidenttiä ei pitäisi valita ”asetelman pakottamana” tai sillä mielialalla että ”äänestin häntä pitkin hampain kun muutakaan mahdollisuutta ei ollut”.
Ensimmäisellä kierroksella sopii äänestää niin, että toisella kierroksella voi aidosti valita. Harkitseva äänestää jo nyt vaalin toista kierrosta ajatellen. Tätä kutsutaan jostain syystä taktiseksi äänestämiseksi. Itse sanoisin, että se on harkitsevaa äänestämistä.
Joku saattaa äänestää jotakuta ehdokasta ”vastaan” ja siksi toista ehdokasta. Motiivi on ehkä luvallinen, mutta ei kovin hyvä.
Presidentinvaalissa ei ole kyse arvojen alleviivaamisesta. Eli siitä että kun äänestän näin, otan kantaa näiden ja näiden hyvien arvojen puolesta. Näistä äänestetään eduskuntavaaleissa.
Presidentinvaalissa valitaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtajaa. Kaikki muu on toissijaista.
Kehen heistä voi luottaa tiukan paikan tullen? Kenellä on itsenäistä harkintakykyä.
Kuka ehdokkaista osaa harkita ja järkeillä asioita julkisesti? Kenellä on aidosti kokemusta vaikeista tilanteista? Kenellä on selkäytimellä tunnistettava presidentillinen habitus ja tyyli? Mitä intuitio sanoo: kehen heistä voi luottaa tiukan paikan tullen? Kenellä on itsenäistä harkintakykyä.
Edessä on varmuudella 6, mutta todennäköisesti 12 vuotta helmikuussa valittavan presidentin johtamaa ulkopolitiikkaa. Sinä aikana Ukrainan sota ratkeaa johonkin suuntaan, Venäjä militarisoituu entisestään, USA:n presidentit ja ministerit vaihtuvat, Kiinan pitkä peli Afrikan sitomiseksi maailmanpoliittiseen superliittoumaan loksahtelee paikoilleen.
Eurooppaan kohdistuu jatkossa valtava paine Venäjältä, Kiinasta, Afrikasta. Sotilaallinen, väestöpoliittinen, taloudellinen paine.
Uskaltaisin väittää, että näissä presidentinvaaleissa on yhtä paljon kyse Euroopasta kuin Suomesta. Suomen aseman ja edun 360-asteinen ymmärtäminen edellyttää, että tulevalla presidentillä on paitsi ymmärrystä, myös kokemusta EU:n päätöksenteosta.
Vaikka EU-politiikka on käytännön tasolla hallitusvetoista, on n.s. EU:n ulkopolitiikka aihe, josta presidentillä pitää olla sekä kokemusta että harkittuja kantoja.
Näillä tiedoin Alexander Stubb on joka tapauksessa toisella kierroksella. Taktisessa mielessä häntä ei kannattaisi äänestää. Ne lisä-äänet menevät hukkaan.
Ennalta on tiedossa, että Pekka Haavisto ja tai Jussi Halla-aho eivät häntä toisella kierroksella pysty voittamaan. Olisi kansakunnan edun mukaista, että toisella kierroksella koko kansan vertailtavina olisivat Eurooppa-osaajat Alexander Stubb ja Olli Rehn.
Jos arvostat uutta vertailutietoa ehdokkaista, kannattaa harkitsevan suomalaisen äänestää taktisesti nimenomaan Olli Rehniä.