Ne päättävät, jotka äänestävät

Maaseudun tulevaisuus julkaisi viimeviikolla tutkimuksen, jonka mukaan vain kolmannes äänestäjistä kokee tietävänsä, mistä asioista ensi tammikuun aluevaaleissa, eli maakuntavaaleissa, päätetään. Minut tulos yllätti. Olisin luullut lukeman olevan vieläkin pienempi.

Matkan varrella on ollut niin monta vaihetta sekä uudistuksen sisällön että laajuuden suhteen, että eri käänteissä mukana pysyminen on vaatinut erittäin tarkkaa uutisten seuraamista.

Mutta nyt ollaan maalissa! Sosiaali- ja terveyspalvelut, joiden tuottaminen on hoitotoimien kehittymisen (ja sitä myöten kallistumisen) sekä väestön ikääntymisen yhteisvaikutuksesta tullut liian kalliiksi tuottaa kuntien voimin, saadaan maakuntien vastuille. Ja mikä on keskustan kannalta ollut koko ajan ratkaisevaa – palvelut saadaan samalla demokraattisen päätöksenteon piiriin.

Suomalaisen politiikan paradokseihin kuuluu, että ihmiset äänestävät ahkerimmin niissä vaaleissa, joiden lopputulos vaikuttaa heidän elämäänsä vähiten. Täytyy toivoa, ettei tämä pidä paikkaansa myös toisin päin, koska maakuntavaaleissa päätetään niistä ihmisille kaikkein läheisimmistä julkisista palveluista.

Jokainen on törmännyt ongelmiin, kun lääkäriin pääseminen kiireettömässä hoidossa kestää liian pitkään, vanhusten palvelutalossa on liian vähän hoitajia, tai kun ajan hammashoitoon saa vasta puolen vuoden päähän. Harvemmalla on onneksi omakohtaista kokemusta pelastuslaitoksen toimintavalmiudesta, mutta näistä kaikista asioista päätetään tulevissa maakunnissa, eli virallisemmin hyvinvointialueilla.

Aluevaltuustojen linjattavana on lisäksi muiden muassa sosiaalipalveluiden, kotihoidon, neuvoloiden ja oppilaitosten terveydenhuollon palveluiden saatavuus ja rahoittaminen. Ei siis puhuta mistään pikkujutuista, vaan kaikkien elämään vähintään jonkun läheisen kautta vaikuttavista asioista.

Sillä on väliä, ketkä näistä asioista päättävät ja millaisella arvopohjalla he toimivat. Jos haluamme, että sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan jatkossa lähipalveluina, on aluevaltuustoihin saatava mahdollisimman paljon keskustalaisia. Se taas onnistuu vain mahdollisimman monipuolisella ja laadukkaalla ehdokasjoukolla.

Ajatukset äänten keskittämisestä ehdokasasettelun avulla voi pienemmissä kunnissa houkuttaa, mutta se luultavasti johtaa pikemminkin äänestysaktiivisuuden laskuun. Tärkeämpää olisi varmistaa, että pienissä(kin) kunnissa mahdollisimman moni käy äänestämässä. Ja siihen päästään vain monipuolisella ehdokaslistalla.

Kainuun maakuntakokeilu rohkaisee luottamaan äänestäjiin. Siellä 2008 vaaleissa keskuskaupunki Kajaanista tuli vaaleissa valituksi vähemmän edustajia kuin mitä olisi tullut kuntakohtaisilla kiintiöillä, joita käytettiin vielä 2004 vaaleissa. Ja ihan jokaisesta kunnasta tuli edustus maakuntavaltuustoon.