Älkää pyytäkö olemassaoloanne anteeksi
Poliittisen kasvattajaseurani keskustan hapuilua takaisin maan politiikan parrasvaloihin on ollut mielenkiintoista seurata kesäkuisen puheenjohtajavaihdoksen jälkeen.
Pitkä matka on vasta alussa ja tulokset toistaiseksi numeraalisesti vaatimattomia, mutta politiikan tarkkailijalle puolueen edesottamusten seuranta on tarjonnut useita ilonaiheita ja valonpilkahduksia.
Yksi niistä on keskustan aktivoituminen palkansaaja-asioissa vuosikymmenten hiljaisemman ajanjakson jälkeen. Pientä yritystä ja mutinaa on pinnan alla toki ollut aina, mutta niillä ei vaikeassa lajissa herran huonetta rakenneta.
Karu totuus on, että puolueen terävän pään prioriteettilistalla suomalaisen palkansaajien asia on pitkään ollut lähestulkoon pahnan pohjimmaisena.
Puheenjohtajavaihdoksen jälkeen keskustassa on ollut toinen ääni kellossa. Antti Kaikkosen puheissa ja ulostuloissa palkansaajat ja työmarkkina-asiat ovat olleet huomiota herättävän isossa roolissa. Vastaavaa ei liene kuultu ja nähty puoluejohdon suunnalta sitten Anneli Jäätteenmäen.
Mutta politiikassa puheet ovat puheita. Aika näyttää, jalostuuko ääni kellossa teoiksi vai onko keskustan terhakoituminen työmarkkina-asioissa uudella tulokulmalla vain poliittisen tilanteen luoma taktinen peliliike.
Toivon mukaan ei jälkimmäinen, sillä politiikassa luottamus saavutetaan kuitenkin viime kädessä ihmisten asioiden hoitamisella, teoilla, ei ylevillä ja löperöillä puheilla.
Lähtökohdat puolueen palkansaajapolitiikan uudelle tulemiselle ovat olemassa.
Uskoa työmarkkinatoiminnan uuteen tulemiseen luo myös keskustalaisten palkansaajien aktivoituminen puolueessa.
Siitä on ollut merkkejä muun muassa puolueen kokouksissa ja kokoontumisissa sekä sosiaalisen median kanavissa. Puheenjohtaja Kaikkosen erinomaisia avauksia yhtään väheksymättä palkansaajien oman toiminnan virkistymisellä voi olla puolueen tulevan menestyksen kannalta iso merkitys.
Kun olen luonteeltani utelias ja jonkin sortin työmarkkinapolitiikan ammattilainen, olen syrjäsilmällä seurannut keskustan palkansaajien toiminnan käynnistelyä. Yritys on hyvä, intoa ja asiantuntemustakin piisaa.
Lähtökohdat puolueen palkansaajapolitiikan uudelle tulemiselle ovat olemassa. Toivottavasti myös puolueessa vihdoin tajutaan, millainen potentiaali maan tuhansilla työpaikoilla on olemassa.
Minulta on myös kysytty, millaista puolueen palkansaajatoiminnan pitäisi olla. Kysymys on hyvä, mutta siihen vastaaminen vaikeaa. Tarpeita on tuhottoman paljon, ihmisillä aikaa ja puolueella resursseja vähän. Toiminta olisi kuitenkin hyvä organisoida.
Keskustan ay-toiminnalla ja toimijoilla on paljon tehtävää lähtien puolueen työelämä- ja työmarkkinatietoisuuden parantamisesta. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkaansa, siinä työssä tekijöiltä vaaditaan kovaa nahkaa ja pitkää pinnaa, mutta älkää suotta pyydelkö anteeksi, teitä tarvitaan.
Puolue ei kuitenkaan ole kaikki. Keskustalaisia palkansaajia tarvitaan myös omilla työpaikoillaan muun muassa rakentavina ja osaavina henkilöstöedustajina. Se, jos mikä on ihmisten asioiden hoitamista ja luottamuksen rakentamista.