EU-vaaleissa muhii yllätys
Euroopan parlamentin vaalien ennakkoäänestys käynnistyy tänään 29.5. Vaalien äänestysaktiivisuus on perinteisesti ollut kaikista valtiollisista vaaleistamme alhaisinta.
Toivottavasti mahdollisimman moni kuitenkin lähtee äänestämään. Euroopan parlamentissa päätetään tai ainakin vaikutetaan valtaosaan myös Suomea ja suomalaisia koskettavasta ylikansallisesta lainsäädännöstä.
Keskustan vaaliohjelma on selkeä ja joukosta erottuva. Keskustan vaihtoehto on ryhdikkäämpi Eurooppa, joka rakentaa kriisinkestävyyttä sekä suomalaisten turvallisuutta ja omavaraisuutta kaikkien tilanteiden varalle.
Suomalaisen edustajan tehtävä Euroopan parlamentissa on puolustaa suomalaista etua, niin pienissä kuin suurissakin asioissa.
Tähän haasteeseen vastaavat keskustan 20 eurovaaliehdokasta, jotka ovat jo viikkojen – jopa kuukausien – ajan painaneet pitkään päivää kiertäen niin omaa maakuntaa kuin ympäri Suomen.
Vaalibudjeteissa häviämme jälleen kerran kokoomukselle, mutta ehdokaslistan monipuolisuudella ja laadukkuudella emme.
Jokaiselle keskustalaiselle, keskustahenkiselle sekä joskus jossain vaaleissa meitä äänestäneelle löytyy aivan varmasti oma ehdokas meidän listaltamme. Eurovaalit ovat myös osittain henkilövaalit – puolueen merkitys on toki iso, muttei ehkä aivan niin iso kuin esimerkiksi eduskuntavaaleissa.
Tämä tarkoittaa sitä, että vaali vaalilta aina isommaksi kasvava liikkuvien äänestäjien joukko on erittäin potentiaalista kohderyhmää ehdokkaillemme.
Erityisesti EU-vaalikannatusta mitanneita mielipidekyselyitä on ollut vähän. Taloustutkimuksen huhtikuussa julkaisemassa gallupissa keskustan EU-vaalikannatus oli 13,6 ja perussuomalaisten (14,1) takavalot näkyivät jo hyvin lähellä.
Uskon, että näissä vaaleissa muhii yllätys ja keskusta tulee olemaan eniten eduskuntavaalikannatusta mittaaviin puoluebarometreihin verrattuna kannatustaan kasvattava puolue. 15 prosenttia ja kolme mepin paikkaa keskustalle eivät ole mahdottomia, jos me siihen itse uskomme.
Lähdetään yhdessä tekemään vielä kaikki mitä tehtävissä on seuraavan puolentoista viikon aikana keskustan upeiden eurovaaliehdokkaiden ja koko puolueen kampanjan eteen.
Jos saamme omat kannattajamme sekä varsin merkittävän osuuden potentiaalisista kannattajistamme lähtemään ääniuurnille, se voi olla juuri se mitä tarvitsemme yllätykseen ja selkeästi gallupeja parempaan tulokseen.
Kaikki on siis mahdollista. Tsemppiä ehdokkaille ja kampanjatiimeille vaalien loppusuoralle. Ryhtiä Eurooppaan!