Keskustan tilasta kuntavaalien alla
Keskusta on menossa kuntavaaleihin vaikeammassa tilanteessa kuin koskaan aikaisemmin. Suomalaisten luottamus puoluetta kohtaan ei ole ollut näin heikko yli sataan vuoteen.
Tilannetta ei auta se, että sysisurkeaa kuntavaaligallupia on koitettu fiilistellä osoituksena kannatuksen noususta – se kun oli hieman parempi kuin aiempi eduskuntavaaligallupimme.
Se nyt vielä puuttuisikin, että kuntavaaligallupissa kellottaisimme vielä huonommat lukemat! Olemmehan sentään vanha kuntapuolue, jonka organisaatio ulottuu kuntiin ympäri maata.
Vaikea tilanne johtaa helposti itsepetokseen, jossa ongelmat kielletään
siilipuolustuksena, tai sitten paniikkiratkaisuihin. Yksi tällainen paniikkiratkaisu oli puolueen puheenjohtajan vaihtaminen viime syksynä.
Viime kesällä moni hoki, että kannatus saadaan nousuun, kun saadaan uusi puheenjohtaja. Kuluneet kuukaudet ovat osoittaneet nämä puheet vääriksi.
Paniikkiratkaisuja nähdään nyt myös kannanotoissa suhteessa siihen, miten meidän tulisi asennoitua perussuomalaisiin nähden.
Vaatimukset siitä, että perussuomalaisia pitäisi alkaa kohdella äärioikeistona, merkitsevät tosiasiallisesti sitä, että keskusta asemoisi itsensä ulos mahdollisesta porvarihallituksesta – ja sitoisi itsensä osaksi punavihreää blokkia.
Se olisi lopullisen tuhon tie.
Toisissa puheenvuoroissa on hieman maltillisemmin sanankääntein koetettu vedota, että vaaleissa on kyse toimintatavoista ja yhteistyöstä, ja että keskustaa pitää sen takia äänestää.
Tässäkin on piiloviesti, että perussuomalaiset eivät ole yhteistyön rakentajia, ja ilmeisesti kuvitellaan, että tämä viesti jotenkin uppoaa äänestäjiin.
Ja toki – onhan siinä, miten keskiverto keskustalainen tai keskiverto persu asiat ilmaisee, mahtavan suuret eroavaisuudet.
Jo puolueiden traditiot ovat erilaiset. Maalaisliitto/keskusta on hoitanut maan asioita valtapuolueena ja kantanut vastuuta kauan, läpi vaikeidenkin aikojen. SMP:llä ja perussuomalaisilla ei protestipuolueena vastaavanlaista
perinnettä ole.
Mutta meidän kärkemme vaaleihin ei voi olla perussuomalaisten arvosteleminen. Jos he haukkuvatkin meitä ja sillä menestyvät, niin me emme menesty samalla tavalla!
Vaaleissa kyse on ennen kaikkea poliittisesta linjasta. Ja jos haukumme ja syyllistämme ne, jotka ovat syystä tai toisesta siirtyneet meiltä persuihin, niin pidämme kyllä huolen siitä, etteivät he takaisin tulekaan.
Eri asia on, jos tarkoituksena onkin vaihtaa puolueen kannattajapohja.
Mutta voin vakuuttaa, että punavihreältä suunnalta meille ei juuri uusia äänestäjiä tule, vaikka vääntäisimme itsemme millaiseen asentoon tahansa.
Joidenkin mielestä kyse ei ole linjan haparoinnista, vaan viestinnän ongelmista ja oikeiden sanoitusten puutteesta.
Olemme toki olleet perinteisesti myös huonoja ottamaan kunniaa hallituspolitiikan niistä saavutuksista, jotka ovat kannattajillemme tärkeitä.
Niistä kumppanit ovat ottaneet pisteet ja me olemme kantaneet vastuun ikävistä päätöksistä kansan silmissä. Valtamedia luonnollisesti tässä vastustajiamme kovasti auttaa. Tämä ei kuitenkaan yksin selitä viime vuosien kannatuskehitystä.
Tiedän, että monien mielestä kritiikkiä ei saisi esittää ja someraivo räjähtää helposti. Eikä jatkuva arvostelu ole tietenkään itsetarkoitus.
Keskusta ei kuitenkaan ole mikään henkilökultti tai uskonlahko, jossa sallitaan vain yksi totuus.
Jo Santeri Alkio kannusti ihmisenä kasvamiseen, jonka keskeisenä tunnuspiirteenä on itsekritiikki – mitä olisimme voineet tehdä paremmin? Jokaisella meistä on syytä katsoa peiliin, niin omalta kohdalta kuin puolueena.
Jokaisella meistä on syytä katsoa peiliin.
Mitä sitten on tehtävissä?
Omaa linjaa on kirkastettava, keskustalaisen aatteen ytimen on näyttävä poliittisissa ratkaisuissa, menneistä virheistä on irtisanouduttava selkeästi senkin uhalla, että joku siitä loukkaantuu – eikä hallituksessaan tarvitse roikkua hinnalla millä hyvänsä.
Lyhyen tähtäimen toimintasuunnitelmassa tärkeimpänä on kuitenkin kuntavaalien ehdokashankinta.
Hyvällä ehdokashankinnalla voi pelastaa paljonkin vaalituloksesta. Se edellyttää määrätietoista työtä ja sitä, että puolueen työntekijät ja puolueaktiivit käyttävät nyt tulevat viikot kaiken liikenevän aikansa ehdokaslistojen keräämiseksi ja kartuttamiseksi.
Liian paljon kuulee vielä viestejä, kuinka monia entisiä valtuutettujakaan ei ole pyydetty uudelleen ehdokkaaksi. Tuloksekas ehdokashankinta on kovaa, sinnikästä, järjestelmällistä työtä.
Kaikkien kansanedustajien, erityisavustajien, eduskunta-avustajien ja puoluejärjestöjen työntekijöiden, jotka saavat tästä vieläpä palkkaa, velvollisuus on näyttää esimerkkiä asettumalla myös itse ehdokkaaksi kuntavaaleissa.
