Lukiossa Lohjalla olikin kymmeniä ihmisiä epäillyn koulusurmayrityksen aikaan, kertoo poliisi
Kotimaa
Lukiossa oli paikalla enintään 50 ihmistä Lohjan perjantaisen epäillyn koulusurmayrityksen aikaan, kertoi Länsi-Uudenmaan poliisi lauantaina.
Perjantaina poliisi kertoi, että alustavien tietojen mukaan paikalla oli vain muutamia henkilökunnan jäseniä.
Epäilty on lukion opiskelija, jonka epäillään yrittäneen sytyttää Lohjan yhteislyseon lukiorakennuksen palamaan. Poliisin mukaan hän on kertonut yrittäneensä koulusurmaa.
Palo ei kuitenkaan syttynyt. Poliisin mukaan rakennuksessa olleet poistuivat sieltä palohälytyksen aikana.