Ollako hiljaa vai eikö olla?
Politiikka on kummallinen laji, se on tullut todettua lukuisia kertoja. Ja, kuten on tullut kirjoitettua aiemminkin, politiikasta on tullut pöyristymislaji. Se on nähty tämänkin kesän aikana monta kertaa.
Ja se on myös pilannut tämän kesän monella tapaa, näin ihan ihmisen tasolla.
Valtakunnan politiikan on tehnyt kummalliseksi osaltaan se, että kansanedustaja saa olla jotakin, miksi häntä ei kuitenkaan saa kutsua.
Kansanedustajana voin valehdella, mutta minua ei saa kutsua valehtelijaksi. Kansanedustajana voin olla avoimen rasistinen, mutta minua ei saa kutsua rasistiksi
On useita kertoja tullut myös todistettua, miten esimerkiksi valiokunnan yksimielisen mietinnön käsittelyssä täysistunnossa jonkun puolueen edustaja tai edustajat pitävät puheita, jotka ovat täysin ristiriidassa yksimielisen mietinnön kanssa.
Mikä tällaisen poliittisen tien päässä sitten on ja, mihin se päättyy?
Tämän kesän pöyristyjät ovat onnistuneet jälleen saamaan median jakamattoman huomion. Ongelmaksi muodostuu se, että on toisaalta hölmöä, että media aina juoksee pöyristyjien perässä, mutta toisaalta on kestämätöntä, jos sivistymätön ja epäasiallinen sekä usein ilmeisen laskelmoitu käytös voi jatkua ilman, että siihen puututaan.
On jopa jollain tapaa paradoksaalista, että jotkut puolueet elävät vastustamalla asioita, mutta saadessaan vastustuksen takana olevan tavoitteen toteutumaan heidän olemassaolonsa tarkoitus katoaisi.
Osaltaan tämän vuoksi ne joutuvat keksimään toistuvasti uusia vastustettavia asioita, joilla he laskevat saavansa kannatusta.
Mikä tällaisen poliittisen tien päässä sitten on ja, mihin se päättyy? Todennäköisesti ei mihinkään hyvään, koska pelkällä vastustamisella ei rakenneta mitään, vaan sillä estetään yhteiskunnan demokraattinen, hallittu ja johdonmukainen kehittyminen.
On myös hyvä muistaa, että kaikkea, mistä en itse satu pitämään ei voi kieltää. Olen itselleni ottanut kaksi perustaa, joiden varassa tässä työssä jaksaa edes jollain tapaa mieleltään terveenä: on hyväksyttävä demokraattinen päätöksentekojärjestelmä, vaikkei sen tulokset aina miellytä ja on hyväksyttävä, että kaikki ihmiset eivät ole kanssani samaa mieltä.
Vastakkainasettelun ja sen myötä polarisaation päälle rakentuvasta politiikasta on tullut suuri pöyristymisnäyttämö, mikä vaikeuttaa oikean politiikan tekemistä eli yhteisten asioiden hoitamista asiallisesti ja asiapohjalta.
Santeri Alkio on todennut, että sivistys velvoittaa toimimaan toisten hyväksi ja, että kansakunnan olemassaolo perustuu sivistykseen.
Vastoin erään kollegani näkemyksiä, jokaisen kansanedustajan ”valuuttaa” tulee olla rehellisyys, asiaosaaminen ja hyvät käytöstavat. Nämä kokoaa yhteen sivistys, ilman sitä meille ei jää mitään.