Ensi vuoden vaaleja kohti
Keskustan gallupkannatus on jämähtänyt kymmenen prosentin tuntumaan. Hirveintä siinä on se, että moni meistä alkaa tottua tähän uuteen normaaliin.
Mitä isänmaalle tarkoittaa, jos meillä ei ole vahvaa keskustaa? Sen lähivuodet tulevat kyllä näyttämään.
Kansanliikkeemme tarvitsee syvällistä itsetutkiskelua, virheiden tunnustamista ja kasvojen pesua. Mutta sen tulee tapahtua omilla ehdoillamme, omalta aateperustaltamme. Ei siten, että alamme kieriä tuhkassa vastustajiemme meistä esittämien arvioiden ja heidän syöttöjensä perusteella.
Ensi vuoden alkupuoliskolla käydään kahdet vaalit, joissa menestymällä myös keskusta voi saada myönteistä virettä jatkoon. Yksin niillä puolueen kannatus tuskin vakiintuu entiselle tasolleen, mutta hyvin onnistuneet vaalit auttavat meitä vaalivoittojen tielle jatkossakin.
On käyty keskustelua, olisiko keskustan pitänyt järjestää jäsenvaali omasta ehdokkaastaan tai että onko kansanliike oikea tapa asettaa ehdokas. Perusteltuja näkemyksiä on monenlaisia, mutta sen keskustelun aika ei ole nyt. Ratkaisut on tehty ja niillä mennään.
Haluan tehdä vain yhden huomion presidentinvaaleihin liittyen.
Monissa arvioissa kärkiehdokkaiksi on nostettu kokoomuslainen Stubb ja vihreä Haavisto. Molemmilla on pitkä poliittinen kokemus, jota ei kannata vähätellä, mutta ovatko he ja heidän taustaryhmänsä niitä, joihin Suomen kansan suuri enemmistö haluaa samastua?
Luulen, että on paljon sellaisia suomalaisia, jotka vierastavat kumpaakin kärkiehdokasta. Luulen, että tässä maltillisten, tolkun ihmisten äänestäjäjoukossa Olli Rehnillä piilee valtava kannattajapotentiaali. Toivottavasti kampanjan vastuuhenkilöt tämän huomioivat.
Joku voi sanoa, ettei ole sopivaa kannattaa ehdokasta sillä perusteella, että hän ei ole joku muu. Ei se tietysti tärkein peruste voi ollakaan.
Mutta Kyösti Kalliokin valittiin 1937 presidentiksi myös ja juurikin siksi, että hän ei ollut Ståhlberg eikä Svinhufvud.
Jotka ovat paljon kansanliikkeeltä saaneet, ovat velvollisia sille nyt myös antamaan.
Presidentinvaalien jälkeen vuorossa ovat EU-vaalit.
Keskustan menestyminen edellyttää ykköskaartin ehdokkaita. Listan pitää näyttää siltä, että keskusta on nyt tosissaan.
On hyvä, että istuvista mepeistämme toinen on jatkamassa. Eduskuntaryhmästä ja etenkin entisten ministereiden joukosta olisi useammankin henkilön lähdettävä vaaleihin.
Jotka ovat paljon kansanliikkeeltä saaneet, ovat velvollisia sille nyt myös antamaan.
EU-vaalit ovat myös mahdollisuus tuoda keskustavaikuttajia valtakunnallisesti tutuksi.
Ennen meillä oli leveä kärki, ja esim. Mauri Pekkarisen, Seppo Kääriäisen ja Sirkka-Liisa Anttilan kaltaiset poliitikot olivat hyvin tunnettuja ja arvostettuja muuallakin kuin omissa vaalipiireissään. Näitä aikoja kaipaan.
Lisäksi olisi hienoa, jos saamme listalle puoluepolitiikan ulkopuolelta, mutta keskustan perusarvot jakavia henkilöitä esim. tieteen, kulttuurin ja liike-elämän parista.
Monipuolinen ja iskukykyinen ehdokaslista antaa hyvän pohjan valtakunnallisiin vaaleihin, joissa onnistuminen olisi meille todella kaivattu piristysruiske.
Kerttu Saalastin sanoin: ”Vaalit ovat aina edessäpäin! Siinä on poliittiselle järjestölle arvokas työnkannustin.”