Kuka kaipaa katsomuksellista neutraliteettia?
Meillä on jo pitkään rakennettu sivistynyttä yhteiskuntaa, jossa kaikkia kohdeltaisiin samanarvoisina.
Lähtökohtana on ollut länsimainen käsitys jokaisen ihmisen ehdottomasta arvosta.
Yleissivistys mahdollistaa jokaisen yksilöllisen ihmisarvon kunnioittamisen. Sivistys tekee ihmisestä avarakatseisen ja kykenevän ymmärtämään myös itselle vastakkaisia käsityksiä.
Kun samalla kaikkien ihmisarvo ymmärretään kiistämättömäksi, syntyvät edellytykset kestävälle tasa-arvoajattelulle.
Viime vuosisadan totalitaariset ideologiat eivät kunnioittaneet yksilön arvoa, vaan ne määräytyivät yhteiskunnan jäsenyyden perusteella. Tasa-arvosta muodostui tavoite, joka saavutetaan taistelemalla. Silti päämääränä on ollut moniarvoinen yhteiskunta, jossa erilaisia arvoja ja katsomuksia kannattavilla ihmisillä olisi tilaa.
Nyt erilaisuus näyttää olevan joillekin ongelmallinen asia. Sukupuoleen, rotuun, uskontoon tai maailmankatsomukseen liittyvien ominaispiirteiden ymmärtäminen halutaan korvata neutraalisuudella.
Tasavertaisuus ja tasa-arvo eivät kuitenkaan toteudu värittämällä sekä mustat että valkoiset harmaiksi.
Tasapäistämällä ja samaan kaavaan pakottamalla ei ihmismielen potentiaali vapaudu luovuuteen. Mihin joudumme, jos neutralisoimme arvomme ja annamme katsomustemme väljähtyä?
Arvoneutraalin asenteen vahvistamisen sijasta ehdotan kunnioittavaa vuoropuhelua erilaisista arvoista ja katsomuksista. Ehkä on syytä myös selkeyttää niiden perusteet, jotta voimme olla luottavaisin mielin oman kantamme suhteen.
Neutraalisuuden vaatimus saattaa olla suojavarustus niille, jotka eivät tunne ajattelunsa ja arvojensa taustoja. Ehkä yleissivistyksen hataruus on luonut tilanteen, jossa värittömyys, sukupuolettomuus, uskonnollinen ja aatteellinen puolueettomuus koetaan turvalliseksi.
Itse toivoisin, että turvallisen yhteiskunnan perustana olisi edelleen laaja yleissivistys, historian ja kulttuurin tuntemus sekä oikeus perusteltuihin arvoihin ja näkemyksiin.
Kirjoittaja on keskustan europarlamentaarikko