Palveluyhteiskunta – muinaismuistoko?
Maamme kehityskaarta kuvataan yleensä muutoksena maatalousyhteiskunnasta ensin teollisuus- ja sen jälkeen palveluyhteiskunnaksi. Myöhemmin on puhuttu tietoyhteiskunnasta, jonka ytimen muodostavat sähköiset/digitaaliset palvelut.
Kaikissa muutoksissa on ongelmansa, mutta palvelujen digitalisointi uhkaa pysyvästi syrjäyttää osan kansalaisista.
Osaajille palvelut ovat joustavia ja auki 24 tuntia vuorokaudessa. Eri asia ovat muistiongelmista kärsivät ikäihmiset ja he, joilla ei ole laitteita käytettävissä tai henkiset kyvyt eivät riitä niiden käyttöön.
Herääkin kysymys, mitä palvelu on?
Palvelulle tunnusomaista on, että siinä tuotetaan ja kulutetaan hyödykettä samanaikaisesti ja osapuolet auttavat toisiaan. Palveluyhteiskunnassa se on alun perin merkinnyt palvelun tuottajan ja asiakkaan keskinäistä kohtaamista.
Kaupoissa ja pankeissa palvelumuutokset näkyivät ensimmäiseksi kansalaisille.
Aluksi palvelut muuttuivat itsepalveluiksi. Viimeisimpänä kauppoihin ovat tulleet itsepalvelukassat. Pankkien laskukirjekuorista on siirrytty kortteihin ja mobiilimaksuihin. Pankkikonttorit ovat hupenemassa ja jäljellä olevienkin ovet ovat suurimman osan ajasta lukossa.
Juna- ja lentolippujen osto on monelle nykyään lähes ylivoimainen tehtävä. Kuntien ja valtion palvelutkin digitalisoidaan kiihtyvällä vauhdilla.
Verottaja on onnistuneesti hyödyntänyt tietotekniikkaa, mutta kaikkia esitäytetyn veroilmoituksen korjaajiakin ollaan ”pakottamassa” siirtymään pois paperiversiosta.
Kuluvana vuonna esitäytettyä veroilmoitusta ei seurannut enää palautuskuorta ja suljetun verotoimiston aulasta oli poistettu postilaatikko, joten ilmoituksia ei voinut jättää muutoin kuin postitse.
Nykyiset puhelinpalvelut ovat aina tukossa.
Minulla ei ole sinänsä mitään palvelujen digitalisointia vastaan päinvastoin tuen sitä. Ehdoton vaatimukseni kuitenkin on, että niiden rinnalla säilytetään mahdollisuus fyysiseen asiointiin ja/tai puhelinpalveluun.
Nykyiset puhelinpalvelut ovat aina tukossa. Muutaman kerran yrittäneenä ainakaan minun hermoni eivät kestä jonottaa ja kuunnella samaa musiikkia kovin pitkään. On vaikea puhua palvelusta.
Julkisuudessa käydyssä keskustelussa kuvitellaan, että ongelma poistuu, kun nykyiset vanhemmat ikäluokat poistuvat.
Kuvitelma on väärä, sillä tulevaisuudessa on ehkä nykyistäkin suurempi joukko ikäihmisiä, jotka eivät sairauksista johtuen pysty käyttämään digilaitteita. Kaikilla laitteita ei ole ja monilta nuoremmiltakin puuttuu kyky/taidot laitteiden käyttämiseen.
Mitä sitten on tehtävä? Keskustalaisen ihmisyysaatteen ehdottomaan oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoisuuteen kuuluu, että kaikki ihmiset pidetään mukana.
Siksi ehdotan, että jokaiseen kuntaan perustetaan vähintään yksi palvelukeskus, jossa valantehneet virkailijat hoitavat yhdessä asiakkaan kanssa digitaalisia palvelutarpeita.
Keskusten rahoitus voidaan hoitaa ”digipalveluveron” tai vastaavan maksun kautta. Muutoin palveluyhteiskunta jää muinaismuistoksi.