Ihanaa, perjantai!
Tämä on monelle varmasti tuttu sisäinen henkäisy työviikon jälkeen. Vielä kun jaksaisi kehittää pöytään päivällistä ja käydä ruokakaupassa viikonloppua varten.
Ystävien näkeminen, kyläily tai kulttuuririentoihin osallistuminen kuulostaisi houkuttelevalta, mutta jaksanko lopulta organisoida pakettia kasaan. Elämä puskee päälle huomaamatta.
Kuka kykenee selviämään työelämässä 30–40 vuotta? Työelämä kuormittaa yhä useampaa työntekijää, todettiin tuoreessa Työolobarometrissa.
Kiire, stressi, sinkoilevat asiat eli kognitiivinen kuormitus ja lopulta uupumus tai masennus aiheuttavat sen, että mielenterveyssyistä johtuva työkyvyttömyys lisääntyy. Samaan aikaan työn imu eli innostus työtä kohtaan on kuitenkin vahvaa, erityisesti asiantuntijatyötä tekevillä.
Työn kognitiivinen kuormitus on lisääntynyt korona-aikana. Erityisesti opetusalalla, sosiaalialalla ja kuntoutus- ja terveyspalvelualalla jaksaminen on ollut koetuksella.
Korona-aika on tuonut toisaalta elämän yleiseen kuormitukseen helpotusta etätyömahdollisuuden myötä sen auttaessa elämänhallinnassa. Etätyö vaatii kuitenkin aiempaa vahvempaa itsensä johtamista, kun elämän osa-alueiden rajat hämärtyvät ja työ ja vapaa-aika kietoutuvat enemmän yhteen.
Mitä pitäisi tehdä, jotta töissä tai elämässä uupuminen ehkäistään?
Työyhteisöllä on tärkeä merkitys ihmisen hyvinvoinnille. Rupatteluhetket kahvitilassa ja lounaalla tai ohimennen käytävällä ovat arjen pieniä kohtaamisia, jotka täyttävät sosiaalisuuden tarvetta sopivasti.
Kiire pitää saada kuriin. Ihminen tarvitsee aikaa ajatella, jotta luovuus ehtii kukkimaan ja synnyttämään oikeasti uusia ideoita.
Olen jopa huomannut kaipaavani kokouksia, joissa voisi hetken yhdessä pohtia ja jutella, ilman jatkuvaa tehokkuuden vaatimusta, kun kalenterissa lukee Teams-kokous toisensa perään. Ihanteellista olisikin yhdistellä joustavasti lähi- ja etätyötä.
Esihenkilön johtamisosaaminen ja ihmisläheisyys korostuvat työelämän oravanpyörässä. Ihannetapauksessa johtaja osaa havainnoida työkuormaa, jakaa tehtäviä, hyödyntää erilaisia työn tekemisen tapoja, kiinnittää huomiota työergonomiaan ja jaksaa vielä kiinnostua työntekijöiden elämästä, jotta kokonaiskuva on selvillä.
Vanha sanonta kuuluu, että työ ei tekemällä lopu. Tämä pitäisi meidän jokaisen sisäistää.
Nuorena työuran alussa ei ehkä samalla tavalla huomaa, että keho ja aivot vaativat lepoa. Innostus ja pyrkimys eteenpäin kannattelevat.
Kokemuksen ja osaamisen karttuessa itseään alkaa suojella uudella tavalla. Koko ajan ei tarvitse pyrkiä johonkin.
Osaamisen kehittäminen, hyvinvoinnin ja työkyvyn vaaliminen kulkevat käsi kädessä. Koko elämää ei halua uhrata työhön vaan oma aika muuttuu vähintään yhtä arvokkaaksi. Riittävän hyvin ja riittävän paljon on tarpeeksi.