Oman elämän kehykset
Kulunut pandemiavuosi on tarjonnut monelle meistä mahdollisuuden oman elämän reflektointiin. Monen muun tapaan olen viettänyt aiempaa enemmän aikaa kotona etätöiden äärellä.
Elämä on yksinkertaistunut ja keskittynyt vahvasti arjen perusasioiden ympärille; mitä syömme ja kuka sen valmistaa, käydään kävelyllä ja kaupassa.
Koronavuosi on aiheuttanut sen, että kyseenalaistan aiemmin elämässäni tekemiäni valintoja. Olen esimerkiksi valinnut asua Helsingin kantakaupungissa palveluiden ja kulttuurin läheisyydessä. Olen arvostanut pyöräilyetäisyyttä työpaikalle. Olen asettunut viiden minuutin kävelymatkan päähän peruskoulusta, jotta jälkikasvulla olisi helppo koulumatka ja joka ei vaatisi kohtuuttoman aikaista aamuheräämistä. Asun lähellä ystäviä.
Kiinteistövälitysfirmojen mukaan mökki- ja asuntokauppa on kiihtynyt ja erityisesti omakotitalot ja rivitalot ovat olleet kysyttyjä. Myös minä olen pyörinyt Oikotiellä katselemassa mökkejä ja vapaa-ajan asuntoja reilun tunnin matkan etäisyydeltä Helsingistä.
Olen tutkinut Helsingin, Espoon ja Vantaan rivitaloasuntojen tarjontaa pienen pihan kaipuussa. Olen hankkinut kotimaan matkailua varten leasing-auton, josta kuvittelen yhä luopuvani syksyn tullessa. Vieläkö jaksan palata juoksemaan raitiovaunuja kiinni tai onko minusta hoitamaan kukkapenkkiä tai edes ruukkukukkia?
Työelämässä vuosi on ollut erilainen. Sosiaaliturvajärjestelmän, työttömyysturvan ja palveluiden merkitys sekä puutteet ovat tulleet aiempaa selvemmin näkyviin.
Yrittäjien hätä liiketoiminnan kaatumisesta, jaksamisesta sekä omasta ja työntekijöiden toimeentulosta on todella haastanut päättäjät ja etujärjestöt. On kehitetty yhdessä luovia väliaikaisratkaisuja niin lakiin kuin tukijärjestelmiin, jotta ahdinkoa saataisiin lievitettyä ilman näkyä siitä, miten pitkään pitäisi sinnitellä.
Samaan aikaan on pitänyt pitää mielessä valtion talouden kestävyys ja veronmaksajille koituva kustannustaakka. Tässä työssä on melko hyvin onnistuttu.
Työntekijöiden tilannetta on määrittänyt se, kenelle etätyön tekeminen on mahdollista ja kuka on päivittäin lähityössä varmistamassa, että meillä kaikilla on kaupassa ruokaa, bussilla pääsee ja lapset saavat opetusta sekä vanhukset hoivaa.
Sankareita ovat myös jaksamisensa äärirajoilla puurtavat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset. Olemme suuressa kiitollisuudenvelassa näille etulinjan ihmisille nyt ja myöhemmin, kun koronan aiheuttamaa hoito- ja hoivavelkaa sekä nuorten mielenterveysongelmia lähdetään paikkaamaan.
Asiantuntijatyötä tekevänä, etätyön suojissa olevana olen voinut töiden lomassa hallita arkea aiempaa paremmin. Samaan aikaan etätyöapatia työyhteisön ikävänä ja päivien toistuessa samanlaisina on kuitenkin läsnä.
Itseään on pitänyt johtaa tiukasti, työntekoa muistaa tauottaa, syödä ja ulkoilla sekä ymmärtää laittaa kone kiinni järkevään aikaan. Tulevaisuudessa ideaalitilanne olisi yhdistellä joustavasti lähi- ja etätyötä.
Yhteenvetona kuluneesta vuodesta on todettava, että suurten päätösten aika ei ole nyt.
On syytä pitää mielessä iso kuva. Se, että on terveyttä, toimeentuloa ja läheisiä ihmisiä, on enemmän kuin tarpeeksi.