Rohkeutta katsoa kauas
Viime viikot on käyty vilkasta keskustelua keskustan tulevaisuudesta.
Alenevat gallupit ovat lietsoneet puheita auringonlaskusta ja johtaneet tulkintaan, että puolue on hukassa. Leimallista on se, että keskustelua käydään muiden ehdoilla, ei-keskustalaisessa mediassa enemmän kuin puolueen sisällä.
Meidän kaikkien itseämme keskustalaisina pitävien pitäisi tässä saranakohdassa pystyä unohtamaan valtapolitiikka.
Puolueaktiivilta pitäisi suorastaan kieltää gallupien tulkinta seuraavan vuoden tai kahden ajaksi, koska se ohjaa ajattelua välineelliseen vallantavoitteluun.
Gallupien aikaperspektiivi on liian lyhyt.
Puolueen päätehtävä on rakentaa parempaa tulevaisuutta demokratian keinoin.
Vaikka poliittinen valta saadaan vaaleissa, emme saisi kilpistyä vaalikoneeksi tai antaa gallupien ohjata ajatteluamme.
Puolueuskollisten määrä jatkaa laskuaan. Ihmiset suhtautuvat kasvavassa määrin välinpitämättömästi puoluepolitiikkaan tai aktivoituvat oman elämäntilanteensa mukaan yksittäisissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä pistemäisesti.
Saman ilmiön edessä ovat kaikki perinteiset instituutiot.
Entisten radikaalien puolueella ei ole tulevaisuutta.
Keskusta ei tule olemaan suuri puolue yhteiskuntaluokkaan perustuvalla ideologialla, jos se on koskaan sitä ollutkaan.
Ei ole yhtenäistä keskiluokkaa, joka äänestäisi tiettyä puoluetta. Eivät edes maaseudulla asuvat tai maanviljelijät jälkeläisineen ole sellainen monoliitti, joka tulisi kokonaisuudessaan äänestämään keskustaa.
Puoluekanta ei enää periydy äidinmaidossa.
Sen sijaan harkitsevien äänestäjien joukko kasvaa entisestään – ihmisten on aiempaa helpompaa etsiä tietoa eri puolueista ja niitä edustavien ehdokkaiden ajattelusta ja he etsivät sitä nimenomaan itselleen tärkeiden asioiden osalta.
Tämä porukka miettii sitä, mitä maapallolle tapahtuu ja ehkä myös sitä, millainen voisi olla suomalainen elämänmuoto tulevaisuudessa.
Siinä joukossa meidän pitää pärjätä.
Keskustalla on voimakas ohjelmaperinne, joka osallistaa parhaimmillaan laajan joukon ihmisiä pohtimaan politiikan asiakysymyksiä.
Jos katsomme ohjelmakysymyksissä liikaa menneisyyteen, emme enää tavoita tämän päivän ja tulevaisuuden ajattelevia äänestäjiä.
Tarvitaan uskottava talous- ja yrittäjyyspolitiikan linja sekä eteenpäin katsova ilmastolinja.
Riittävän radikaalina näistä muodostuu myös näkemys Suomen alueellisesta kehityksestä, siitä miten aluetalous voi ruokkia työtä ja hyvinvointia muuallakin kuin kaupungeissa.
Se on myös paras tae sille, että ihmiset voivat itse valita asuinpaikkansa. Asuinpaikka ei voi olla poliittiselle liikkeelle itseisarvo – vapaus valita oma asuinpaikkansa sen sijaan voi.
Entisten radikaalien puolueella ei ole tulevaisuutta.
Ne, jotka haikailevat kekkosten ja väyrysten perään, unohtavat, että myös he olivat oman aikansa radikaaleja, tekivät omaleimaista ohjelmatyötä ja haastoivat varttuneempaa väkeä katsomaan rohkeasti eteenpäin.
Ohjelmatyötä täytyy tehdä tässä ajassa, tai oikeastaan mieluummin vähän tulevaisuuteen nojaten.
Vieläkö meillä on rohkeutta katsoa riittävän kauas?