Suomeen perustetaan uusi paikkatiedon osaamiskeskus – toiminta alkamassa ensi vuonna
Suomeen perustetaan uusi paikkatiedon käyttöön keskittyvä osaamiskeskus, Maanmittauslaitos kertoo.
Keskuksen tavoitteena on Maanmittauslaitoksen mukaan laajentaa sijaintiin liittyvän digitaalisen tiedon hyötykäyttöä Suomessa. Keskuksen muodostavat Maanmittauslaitoksen lisäksi lähes 50 yhteistyökumppania, tiedotteessa sanotaan.
Paikkatiedon osaamiskeskuksen on määrä aloittaa toimintansa ensi vuonna. Toimintaa on tulossa pääkaupunkiseudun lisäksi Turkuun, Tampereelle ja Ouluun.
Osaamiskeskuksen vahvuus on sen laaja verkosto, johon kuuluu muun muassa yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja yliopistoja niin Suomessa kuin ulkomailla, kertoo Maanmittauslaitos.
Keskuksen on tarkoitus koota yhteen paikkatiedon osaajat ja tarjota tukea paikkatiedon hyödyntämiseen. Se tukee esimerkiksi tekoälyn ja kyberturvallisuuden alojen paikkatieto-osaamista.
Osaamiskeskus kehittää myös niin sanottuja digitaalisia kaksosia eli digitaalisia mallinnuksia todellisen maailman paikoista. Tällaisia ovat esimerkiksi sisätilapaikannuksen testialustat ja automaattiajoneuvojen testiympäristöt.
– Niiden avulla yritykset voivat kehittää uusia ratkaisuja esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja kaupungistumisen lukuisiin haasteisiin, kertoo yli-insinööri Antti Jakobsson Maanmittauslaitokselta tiedotteessa.