Lähipalveluita vahvistetaan ihmisten, ei seinien vuoksi
Pelkkiä seiniä, leikkimökkejä, tai pahimmassa tapauksessa keskustalaista vallanhimoa. Tällaisia kuvauksia on kuulunut keskustan tavoitteesta puolustaa ja vahvistaa lähipalveluja.
Välillä vaikuttaa, että lähipalvelut on jotain, mille sietää naureskella. Laadun, osaamisen ja kaiken muun hyvän vastakohta – suoranaista rahojen tuhlausta.
Hetkinen.
Eikö koko pitkään valmistellun sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen idea ollut siirtää painopistettä erikoissairaanhoidosta perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäiseviin palveluihin?
Siis että ihmiset tulisivat kohdatuksi ja hoidetuksi jo ennen kuin tilanteet kärjistyvät ja tulee tarve raskaammille ja kalliimmille palveluille.
Kaikilla suomalaisilla ei ole ajokorttia tai varaa pitää yhtä tai useampaa autoa.
17-vuotiaan nuoren motivaatio osallistua työpajatoimintaan voi hiipua, jos matkaan kuluu tunteja. Autottomalle jokainen matka vaatii suunnittelua, ja voi huonojen yhteyksien päästä kestää todella kauan. Jokainen vauvan kanssa neuvolareissuja tehnyt tietää, että mitä lähempänä, sen parempi.
Monille matkustaminen on raskasta sairauden tai korkean iän vuoksi. Ei ole tavatonta, että ihminen joutuu miettimään, onko varaa ostaa junaliput lähikaupunkiin. Suomessa on myös edelleen ihmisiä, joilla ei ole älypuhelinta, tietokonetta, tai verkkopankkitunnuksia.
Lähipalveluista voivat puhua kevyesti ne, joilla on siihen varaa. Ihmiset, jotka ovat juuri nyt niin onnekkaita, ettei heidän tarvitse vierailla säännöllisesti terveyskeskuksessa.
Lähipalvelu ei ole mielestäni ristiriidassa uusien toimintatapojen etsimiselle ja digitalisaation hyödyntämiselle, vaan oikeastaan päinvastoin.
Läheisyys voi olla myös sitä, että palvelu tulee ihmisen luo, kotiin tai tietokoneen näytölle.
Aluevaltuustoihin tarvitaan ratkaisuhakuisia ja luovia päättäjiä, joilla on herkkyyttä kuunnella asiakkaiden ja sote-alan ammattilaisten kehitysehdotuksia.
Lähipalvelut tarkoittavat hyvää ja toimivaa arkea, ja mahdollisimman matalia kynnyksiä.