Sata vuotta sitten alkanut kapina epäonnistui pahasti – pelastus löytyi Suomesta, ainakin osalle
Päivälleen sata vuotta sitten alkoi Kronstadtin kapina. Tuolloin Neuvosto-Venäjän laivastotukikohdan matruusit nousivat bolševikkivaltaa vastaan.
Matruusit ja sotilaat katsoivat bolševikkien pettäneen aiemmat lupauksensa ja laativat viidentoista kohdan ohjelman, jolla he vaativat luvattujen uudistusten toimeenpanoa.
Kronstadt sijaitsee Retusaaressa Suomenlahden itäpäässä ja on Pietarin kaupunginosa. Kaupunki perustettiin Venäjän laivastotukikohdaksi vuonna 1703 suuren Pohjan sodan aikana. Tsaari Pietari Suuri perusti samoihin aikoihin Pietarin kaupungin, ja saarella Pietarin edustalla sijaitseva Kronstadt, silloinen Kronslot oli luonteva puskuri läntistä suurvalta Ruotsia vastaan ja tarjosi Venäjälle pääsyn geopoliittisesti tuolloin merkittävälle Itämerelle.
Helmikuun 28. päivä vuonna 1921 Kronstadtin laivastotukikohta oli yhä voimissaan ja siellä oli pitkälti toistakymmentä tuhatta sotilashenkilöä, upseereita, matruuseja ja sotilaita.
Kapinalliset olivat olleet bolševikkien puolella sisällissodassa, mutta vaativat nyt keskusjohtoisesta sotakommunismista luopumista ja alueellisten neuvostojen vallan palauttamista.
Tarkemmin he vaativat vasemmistolaisten poliittisten vankien vapauttamista, monipuoluejärjestelmää ja oikeutta itsenäiseen ammatinharjoittamiseen, eli autonomiaa, jota bolševikit olivat luvanneet vuonna 1917 saadakseen mahdollisimman laajan tuen.
Kapinan ensi askeleet olivat hieman aiemmin Pietarissa järjestetyissä lakoissa. Tyytymättömyys bolševikkeja kohtaan kasvoi ja lopulta kapinalliset esittivät vaatimuksensa, joihin V. I. Leninin kommunistit eivät voineet myöntyä.
Bolševikit lähestyivät kronstadtilaisia ensiksi neuvottelujen kautta. Ennen kaikkea neuvottelut hyödyttivät bolševikkien puna-armeijaa, joka ehti neuvottelujen aikana koota joukkonsa.
Taistelut olivat väistämättömiä. 8. maaliskuuta puna-armeijan hyökkäys epäonnistui surkeasti ja Kronstadtin kapinalliset olivat niskan päällä. Puna-armeijalla kuitenkin riitti reservejä, ja 18. maaliskuuta Mihail Tuhatševskin johtamat joukot löivät kapinalliset paremmin varustautuneina ja suurella ylivoimalla.
Puna-armeija teloitti kiinni jääneitä kapinallisia jopa kolmatta tuhatta. Suurin osa onnistui kuitenkin pakenemaan jäätä myöten Suomeen. Suomessakaan vastaanotto ei ollut paras mahdollinen, sillä tulijat suljettiin heti punavankileireille. Osa menehtyi leireillä.
Suomeen jäi asumaan lopulta vajaat kaksi tuhatta Kronstadtin veteraania, alle kolmasosa paenneista. Osa jatkoi muualle, osa palasi lopulta Neuvostoliittoon. Suurimmalle osalle Suomi osoittautui turvapaikaksi, vaikka vastaanotto ei ollut lämmin.
Suomessa elää edelleen tuhansia Kronstadtin pakolaisten jälkeläisiä (Helsingin Sanomat 13.3.2011). Osa paenneista luovutettiin lopulta Neuvostoliittoon jatkosodan jälkeisinä vuosina niin sanottujen Leinon vankien joukossa. Mukana oli kapinaa johtanut, Suomeen jäänyt matruusi Stepan Petritšenko, joka menehtyi vankeudessa Neuvostoliitossa.
Lähteet:
Vuosisatamme kronikka (Gummerus, 1987)
Spartacus Educational-sivusto (englanniksi, 26.2.2021)