"Me-henkeä tämä puolue kaipaa" – keskustakonkari Helena Pakarisen ympärille syntyy yhdistyksiä, koska yhdessä tekeminen koukuttaa
Helena Pakarinen on elävä esimerkki siitä, miksi Suomi on yhdistysten luvattu maa.
Jos joku asia pitää hoitaa, Pakarinen ei tyydy vain valittamaan, vaan käärii hihat, kokoaa porukan ja ryhtyy hommiin.
Keskustan poliittisena sihteerinä työskentelevä tehopakkaus tunnustaa olevansa viimeisen päälle järjestöihminen myös työnsä ulkopuolella.
– Suuni ei pysy kiinni, ja siitä yleensä seuraa tehtäviä, hän naurahtaa puoluetoimistolla Töölössä.
Pakarisella on Helsingissä asunto työviikkoja varten, mutta varsinainen koti sijaitsee lähes 500 kilometrin päässä Tohmajärvellä.
Pakarinen muutti sinne miehensä kanssa kahdeksan vuotta sitten ja harmitteli uuden kotikylänsä vähän nuhjuista ilmettä ja negatiivista ilmapiiriä.
– Siellä ei ollut vielä kyläyhdistystä, joten sellainen tietysti perustettiin.
Kyläyhdistyksen voimin on tehty jo vaikka mitä: raivattu pusikoituneita tienvarsia, purettu hylättyjä taloja, laitettu kävelyteiden varsille penkkejä ja kukkaistutuksia sekä pidetty valokuvanäyttely alueen historiasta.
Entiseen tiilitehtaaseen kuuluneita tekolampia on kunnostettu ja niiden ympärille tehdään ulkoilureittejä. Ikäihmisille on viety puita liiteriin asti.
Kyläyhdistyksen ansiosta pikkujouluja, uusiavuosia ja juhannuksia juhlitaan nykyisin porukalla.
Ja tietysti Pakarinen oli välittömästi muuttonsa jälkeen myös ehdolla kuntavaaleissa, kuten aiemmalla paikkakunnallaan Askolassakin.
– Nimeltä tunsin silloin ehkä 10 ihmistä ja sain vaaleissa kuitenkin 30 ääntä, joten ihmettelen, mistä ne tulivat.
Pakarinen vaikuttaa nyt kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa, kunnallisjärjestön puheenjohtajana, Rautalammin Pakaristen sukuseuran vetäjänä, Keskustan Lehtimiesten toiminnanjohtajana, toimii Martoissa ja hoitaa työkseen keskustan kunta- ja maakunta-asioita.
Vanhempainyhdistyksiäkin syntyi aikanaan sinne, missä Pakarisen neljä nyt jo aikuista lasta kulloinkin opiskelivat.
Toistakymmentä vuotta kestänyt ura vanhempainyhdistyksissä huipentui puheenjohtajuuteen maineikkaassa helsinkiläisessä Ressun lukiossa.
Askolassa asuessaan Pakarinen oli touhuamassa lapsille yleisurheilu- ja hiihtokilpailuja.
– Kaikki eivät olleet urheilussa niin hyviäkään, mutta jokainen sai kisoista pienen palkinnon. Tärkeintä oli, että lapset saatiin liikkumaan ja kaikille jäi hyvä mieli.
Keskustan järjestötoimintakin kaipaisi uudenlaista energiaa.
Kokoukset tuntuvat usein olevan paikallisen toiminnan tärkein muoto, Pakarinen harmittelee.
Asialliset hommat pitää tietysti hoitaa, mutta muuten mukavan yhdessä tekemisen pitäisi olla tärkeintä, hän korostaa.
– Muodolliset kokoukset voidaan nuijia tarvittaessa nopeasti. Keskustan toiminnan pitäisi lähteä ihan muusta tarpeesta kuin muodollisesta päätöksenteosta tai kokoustamisen ilosta.
Pakarinen muistuttaa, että kuntavaalitkin pidetään paikallisten asioiden hoitoa varten.
– Puolueen jäsenyys ei ole siinä se tärkein juttu, vaan halu vaikuttaa oman elämänpiirin asioihin.
Pakarinen muistaa Suonenjoella viettämästään lapsuudesta, kuinka keskustanaiset veivät leivonnaisia vanhainkoteihin, lauloivat ja seurustelivat asukkaiden kanssa.
– Nytkin toimintaa voisi rakentaa hyväntekeväisyyden tai vaikkapa kulttuurin ympärille. Kulttuuri on valitettavasti jäänyt keskustassa paitsioon.
Kuusikymppisiään tänä vuonna juhlinut Pakarinen on tehnyt nuoruuden harrastuksestaan itselleen ammatin.
Hän päätyi teini-iässä keskustanuoriin samalla Tyyrinmäen kylällä asuneen Markku Rossin houkuttelemana. Rossi teki sittemmin pitkän uran keskustan kansanedustajana.
– Keskustanuoret järjesti Suonenjoella kaikenlaisia kursseja, koulutuksia ja innostavia tapahtumia, Pakarinen kertoo.
Nurmeksessa pidetyistä vuoden 1975 Suvijuhlista hänen mieleensä ovat jääneet kurainen pelto, tuhannet keskustanuoret eri puolilta Suomea ja presidentti Urho Kekkosen tumma hahmo eturivissä.
Pakarinen sanoo oppineensa töiden tekemisen ja arvostamisen lapsuudenkodistaan, jossa asui seitsemän lasta, vanhemmat ja isovanhemmat.
– Se oli sen ajan tavanomainen maatila, 10 hehtaaria peltoa ja seitsemän lehmää, ja sillä mentiin.
Pakarinen teki kaikenlaisia tilan töitä ja hankki tienestejä Suonenjoen maankuuluilla mansikkapelloilla. Nuoria tuli Suonenjoelle töihin ympäri Suomen.
– Vieläkin minun on vaikea ymmärtää, jos joku sanoo, että “ei kuulu mun hommiin”. Jos vain on aikaa, niin totta kai tehdään. Ei ole hienompia tai huonompia töitä, on vain töitä ja asioita, joita viedään eteenpäin.
Tyyrinmäen tyttö kirjoitti pitkästä matematiikasta laudaturin, mikä aukaisi tien Helsinkiin opiskelemaan kansantaloustiedettä.
Pakarinen teki opintojen ohessa töitä muun muassa Kansaneläkelaitoksella ja Tilastokeskuksella, ja suoritti virkamiesharjoittelunsa silloisessa työvoimaministeriössä.
Vuonna 1987 Pakarinen oli äitiysvapaalla, kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n edeltäjä, Suomen Työnantajain Keskusliitto STK kutsui hänet työvoimatutkijaksi.
Neljä vuotta myöhemmin Pakarinen haki avointa paikkaa keskustan koulutussihteerinä ja sai sen.
– Etelärannassa työni ei sytyttänyt sydämessä asti, mutta puolueen leivissä koen seisovani asioiden takana.
Pakarinen ja Ilkka Miettinen muodostavat nykyisin puoluetoimistolla poliittisen valmistelutiimin. He ovat molemmat tulleet taloon jo vuonna 1991.
Helena tekee esimerkin kautta, Miettinen kuvailee pitkäaikaista työkaveriaan.
– Hän ei pelkästään kehota muita lähtemään ehdokkaiksi kuntavaaleihin, vaan lähtee itsekin ensimmäisten joukossa. Hän näkee järjestötyön arvon ja tekee sitä itse ahkerasti.
Pakarinen on nähnyt työuransa aikana keskustan nousuja ja laskuja. Hän ei usko, että aurinko laskee puolueelle tälläkään kertaa.
Pakarista ärsyttää väite siitä, että keskusta olisi vain maaseutuväestön puolue, jonka kannatus romahtaa väistämättä, kun väki muuttaa kaupunkeihin.
– Kannattajakunnassamme on kaikenlaisia ihmisiä, mutta meihin lyödyn leiman muuttaminen on vaikeaa.
Nyt täytyy tehdä kirkkaaksi se, miksi keskusta on olemassa, Pakarinen sanoo.
– Jos menet tästä kysymään kadulla käveleviltä ihmisiltä kolmea keskeistä asiaa, joita keskusta ajaa, vastaukset olisivat varmasti erilaisia kuin itse kuvittelemme.
Pakarinen keksii helposti neljäkin tärkeintä asiaa keskustalle.
Niihin kuuluvat perheet, kaikkien alueiden puolustaminen, itsensä kehittäminen ja tasapainoinen luontosuhde.
Pakarinen nostaa puolueessa kokemistaan vaiheista erityisen innostavaksi ajan, jolloin valmistauduttiin kevään 2015 eduskuntavaaleihin.
Puolue oli oppositiossa ja sitä johti Juha Sipilä.
– Hän käytti tässä talossa paljon aikaa, meillä oli yhteinen tekemisen meininki.
– Joskus häiritsee, kun ihmiset korostavat omaa rooliaan ja puhuvat minä-muodossa. Itselleni se on aina me. Meillä on se yhteinen keskustan tavoite, jonka eteen teemme töitä. Me-henkeä tämä puolue kaipaa.